Arjen paritanssia

ARJEN PARITANSSIA

Kesä vie monet pariskunnat yhteisen harrastuksen pariin – kesäisiin lavatansseihin. Parisuhteen ja avioliiton hoitamiseen yhteinen tanssiharrastus puolisonsa kanssa on eräs mitä mainioin keino.
 
Joka päivä avioliitossa harjoitetaan vuorovaikutustanssia. Se on kommunikointia, puhumista —  kaikenlaista keskinäistä vuorovaikutusta. Myös puhumattomuus on vuorovaikutusta. Sillä haluan sanoa jotakin puolisolleni.
 
Arjessa tulee usein tilanteita, jossa hyvinkin pienet asiat saavat suuren merkityksen. Kun toista ei oikein ymmärrä tai toinen ei puhu omista tunteistaan tai tarkoitusperistään, niin seurauksena on paljon väärinkäsityksiä. Ei ihme, että siinä pettyy, turhautuu ja harmistuu puolin ja toisin. Keskinäinen tanssi ei suju – rytmi on erilainen eikä toinen toistensa liikkeet kohtaa. Harvinaista ei ole sekään, että puolison kiinnostus tanssiin hiipuu ja hän on parketilla enää yhdellä jalalla. Usein toinen pyrkii sitä innokkaammin tai epätoivoisemmin saamaan puolisoa takaisin vuorovaikutuksen parketille kommunikoimaan ja puhumaan. Mitä innokkaammin toinen yrittää, sitä haluttomampi puoliso puolestaan on.
 
Avioliitossa muodostuvat helposti roolit, jossa toinen puoliso aktiivisesti jopa epätoivoisesti yrittää saada kumppaninsa puhumaan. Tämän seurauksena hän vain vetäytyy pois yhteydestä. Pian ollaan tilanteessa, jossa aktiivisempikin osapuoli lopulta turhautuu ja vetäytyy. Puhutaan ”takertuja-vetäytyjä” –pareista, ”vetäytyjä-vetäytyjä” –pareista sekä ”takertuja-takertuja” –pareista. Nämä kolme mallia ovat tyypillisimpiä epäonnistuneen paritanssin rooleja.
 
Keskinäinen kommunikaatio muodostuu negatiiviseksi vuorovaikutuskehäksi. Kumpikin turhautuu ja etääntyy kumppanistaan. Keskinäinen vuorovaikutus rakentuu ns. suojatunteista (esim. suuttumusta, syyttelyä, pettymystä, mykkäkoulua, puolustautumista), joilla peitetään omat ensisijaiset tunteet (esim. riittämättömyyttä, avuttomuutta, yksinäisyyttä, pelkoa, erilaista kaipuuta). Aina kun vuorovaikutus lähtee ns. suojatunteiden ilmaisemisen uralle, on seurauksena negatiivinen vuorovaikutuskehä. Tanssi ei tule onnistumaan.
 
Omien ensisijaisten tunteiden ilmaiseminen johtaa lähes poikkeuksetta myönteiseen vuorovaikutuskehään. Ensisijaisten tunteiden ilmaiseminen on hyvin pelottavaa. Siinä avaa oman suojakuorensa. Jos joskus on tullut loukatuksi, kun on ilmaissut esisijaisia itselleen hyvin herkkiä tunteita, ei kovin helposti ota enää samaa riskiä. Aina ei edes tunnista tai osaa kertoa omia herkimpiä tunteitaan. Toinen ei aina osaa tunnistaa puolisonsa hyvin herkkiä tunteita ja tahtomattaan loukkaa kumppaniaan.
 
Avioero on erityisen surullinen jopa turha silloin, kun näkee, kuinka molemmilla puolisoilla on paljon rakkautta ja välittämistä toinen toistansa kohtaan. Tämä rakkaus ja välittäminen ei vain kohtaa. Tuloksena on turhautumista ja epätoivoa — vetäytymistä, yksinäisyyttä ja toisen moittimista.
 
Kaiken kaikkiaan tarvitaan paljon turvallisuutta, että uskaltaa ilmaista itselleen herkkiä tunteita. Usein ulkopuolisen ammattiauttajan apu on tarpeen. Ei ole helppoa tunnistaa ja päästä kiinni negatiiviseen vuorovaikutuskehään. Vielä vaikeampaa on tunnistaa omia ensisijaisia tunteitaan ja kiintymystarpeitaan. Niiden kertominen puolisolleen on aika haastava asia. Ei todellakaan helppoa.
 
Uuden vuorovaikutustanssin opettelu vie aikaa, mutta se on palkitsevaa. Varpaille astumisia tulee, mutta periksi ei kannata antaa. Ensisijaisten tunteiden ilmaiseminen puolisolle usein muuttaa kuvaa minusta toiselle (muuttaa toisen kuvaa itsestä)– avaa uuden näkökulman puolisoon ja yhteiseen elämään.
 
Monella tapaa hyvää tanssillista kesää oman puolison kanssa!
 
 
Jouko Vesala

 

Kesäkuu 2008