Avioliitot ovat valtaosin onnellisia

Avioliitot ovat valtaosin onnellisia

Noin 80 % parisuhteessa elävistä elää melko tai erittäin onnellisessa liitossa. Tämä käy ilmi Väestöliiton uudessa vuoden 2013 perhebarometristä.

Perhebarometriin osallistui yli 3 000 miestä ja naista, jotka olivat solmineet avio- tai avoliiton vuonna 2005. Noin puolet heistä oli edelleen tässä liitossaan. Ruotsinkieliset olivat hiukan onnellisempia kuin suomenkieliset. Avioliitossa elävät olivat tyytyväisempiä parisuhteessaan kuin avoliitossa elävät.

Mihin parisuhteen onnellisuus perustuu? Tätä kysyttiin perhebarometrissa laajasti, samoin kuin, mikä johti pariskunnat eroon. Tässä kerron lyhyesti parisuhteen onnellisuuden perustekijät tärkeysjärjestyksessä niin kuin vastaajat sen ilmoittivat.

Selvästi tärkeimmät kaksi perustekijää parisuhteen onnellisuudessa ovat luottamus puolisoon kaikissa asioissa sekä kumppaneiden molemmin puolinen arvostus ja kunnioitus. Luottamus sisältää vahvan sitoutumisen perheeseen. Arvostus ja kunnioitus puolestaan sisältävät sen, että kokee itse olevansa kumppaniansa silmissä aidosti hyväksytty. Tämä vähentää tarvetta kritisoida puolisoaan tai hänen tekojaan.

Kolmanneksi nousivat samantyyppiset elämänarvot. Ne koettiin vahvistavan rakkauden tunnetta ja tämä puolestaan tuotti yhteenkuuluvuutta, joka on onnellisuuden kannalta oleellista.

Mahdollisuus ja kyky puhua ja jakaa kaikki asiat mainittiin neljänneksi tyytyväisyyttä lisääväksi tekijäksi. Puhumalla ilmaistiin, mitä kaipaa ja mikä tuntuu hyvältä. Näin puolisot olivat tietoisia toistensa mielensisällöistä. Tähän liittyen parisuhteen onnellisuutta lisäsi kyky kuunnella toista ja ilmaista omia tunteitaan sekä huomioida toista. Puolisoille tämä merkitsi läsnäoloa ja keskinäistä avoimuutta.

Onnellisessa parisuhteessa on myös ristiriitoja. Olennaista on kyky avoimesti käsitellä ja selvittää ristiriitoja. Tämä lisäsi merkittävästi uskoa liiton jatkumiseen. Yksi eroon johtava keskeinen tekijä oli selvittämättömät ristiriidat.

Edellisten lisäksi merkittävää oli aktiivinen ja tyydyttäväksi koettu seksielämä. Tämä ei silti noussut ensimmäiseksi, kun pariskunnat kirjasivat suhteensa onnellisuustekijöitä. Näyttääkin siltä, että edellä olevat tekijät johtavat hyvää seksielämään.

Lopuksi onnellisen parisuhteen tekijöistä mainittiin tasapuolinen osallistuminen kotitöihin sekä perheen elättämiseen. Tyytyväisissäkin liitoissa kehittämishaasteeksi nähtiin edelleen kahdenkeskisen ajan määrän lisääminen. Edellä kerrotut tekijät muodostavat kokonaisuuden, joka helposti luo myönteisen kehän puolisoiden välille.

Parisuhteeseen ollaan valmiit panostamaan ja se nähdään kaikkien vastaajien kesken erittäin merkittäväksi elämässä. Kun miettii puolisolleen joululahjaa, niin voisiko tässä olla jonkinlaisen polun pää, josta lähteä liikkeelle. Itseään voi muuttaa ja sillä on vaikutusta laajemmin. Uskottava myönteinen palaute puolisolleen on aina hyvä lähtökohta.

Rauhallista joulunaikaa toivottaen

Jouko Vesala

PS. Perhebarometri 2013 on kokonaisuudessaan Väestöliiton nettisivuilla:

http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/perhetutkimus/perhebarometri2/

Rakentava riitely

Rakentava riitely

Erimielisyyksiä ei voi estää, eihän? Kaksi ihmistä eivät voi olla kaikesta yhtä mieltä, vaikka paljon yhteisiä arvoja ja näkemyksiä olisikin. Miten ratkaista erimielisyyksiä niin, ettei riidoista tulisi katkeria valtataisteluja, toisen nujertamisyrityksiä tai tapa purkaa paineet läheisimpään ihmiseen.

Sanoisin, että huomiota kannattaa kiinnittää ainakin kolmeen asiaan: vuorovaikutukseen, asenteeseen ja ajoitukseen. Vuorovaikutuksessa voimme itse kukin kehittää rakentavaa puhetapaa. Syytös tai ongelma kannattaa kääntää toiveeksi, missä kerromme, mitä asia minulle merkitsee. Myönteinen ja täsmällinen asian kuvaus helpottaa viestin perille menoa ja kun kerromme asian itsestämme käsin emmekä toista syyttäen, toisen on helpompi jäädä kuuntelemaan mitä oikein haluamme sanoa.

Riitapukarimme vaistoaa myös asenteemme: kun kerron asiaani, asetanko itseni toisen ylä- vai alapuolelle vai olemmeko samalla tasolla? On hyvä tarkistaa itseltään haluanko oikeasti kuulla ja ymmärtää toista? Varma tapa lisätä vettä myllyyn riitelyssä on, kun keskeyttää, mitätöi, halveksuu tai vaihtaa puheenaihetta toisen yrittäessä kertoa näkökulmaansa. Toisen aito kuunteleminen ja kunnioittaminen puolestaan rakentavat yhteyttä.

Ajoitus on olennainen! On hyvä miettiä, milloin ottaa vaikeita asioita käsittelyyn. Paras ajankohta on yleensä silloin, kun hetki on rauhallinen, molemmat ovat kylläisiä, riittävän virkeitä ja hyvillä mielin. Lapsia ei parane sekoittaa riitaan, jos kyse on aikuisten asioista. Jos tunteet kuumenevat liikaa, kannatta ottaa aikalisä ja palata asiaan, kunhan tunteet ovat jäähtyneet.

Rakentavaan riitelyyn tai erimielisyyksien ratkomiseen kuuluu tietysti myös sopiminen. Tärkeää onkin, ettei asioita jätettäisi käsittelemättä vaan ne otetaan esille ja pyritään pääsemään jonkinlaiseen ratkaisuun. Joskus voidaan päätyä minun ehdotukseen, toisinaan sinun. Kompromississa molemmat joustavat kannastaan. Aivoriihi voi auttaa keksimään yhdessä myös aivan uusia ratkaisumalleja ja välillä puolestaan on hyväksyttävä, että yksimielisyyteen ei päästä. Aivan kaikessa meidän ei tarvitsekaan saavuttaa yksimielisyyttä. Voimme kunnioittaa toistemme erilaisuutta ja erilaisia näkökulmia.

Jos olen loukannut toista riidellessämme, on tarpeen nöyrtyä ja pyytää anteeksi. Ihmisen tekee ”suureksi” se, että osaa tarpeen tullen nähdä omat puutteensa ja reilusti myöntää ne. Nöyryys ei kuitenkaan tarkoita nöyristelyä. Välillä on hyvä myös antaa anteeksi, niin itselleen kuin toiselle. Tunteet tulevat anteeksiannon prosessissa perässä, joten lopullinen anteeksianto voi viedä aikaa. Oleellista on kuitenkin haluanko antaa anteeksi? Anteeksisaaminen voi olla ilahduttavan vapauttava kokemus, mikä keventää elämänkuormamme taakkaa!

Miltä kuulostaisi ensi alkuun opetella kaksi (haastavaa) lausetta elämän erimielisyyksiin: ”Olet oikeassa. Minä olin väärässä.”?

Minna Matilainen

Peilinä toisillemme

Peilinä toisillemme

Väitän, että yksi iso asia, mitä toivomme toisilta ihmisiltä suhteessa itseemme on peilinä oleminen.Kuten tiedämme, peilin tehtävä on heijastaa takaisin vastaanottamansa kuva. Riippuen siitä kuinka ehjä, rikki tai vääntynyt peilimme on, sen heijastama kuva voi olla joko todellinen tai jollakin tavalla vääristynyt.

Mitä tarkoittaa peilinä toisillemme oleminen? Se on sitä, että heijastamme tai palautamme toiselle jollakin tavoin vaikkapa omin sanoin toistamalla se viesti, mistä toinen on minulle puhunut. Se voi olla saman asian sanomista uudestaan esimerkiksi ”tarkoititko sitä, että…” tai ”ymmärsinkö oikein, että …”.

No, miksi näin on hyvä tehdä? Mitä merkitystä on asian toistamisella? Miksei riitä, että vain kuuntelee hiljaa tai hymähtää kuuntelun merkiksi? Varmaan toisinaan hymähtely riittää, mutta toistamisen eli takaisinheijastamisen idea ja merkitys on ensinnäkin siinä, että näin tulee varmistettua, ettäkuulija ymmärtää sanoman mahdollisimman tarkasti niin kuin sanoja on tarkoittanut eikä turhia väärinymmärryksiä tai – tulkintoja pääse tapahtumaan. Kun kuulija takaisinheijastaa viestin, sanoja pystyy tarvittaessa tarkentamaan sanomaansa esimerkiksi ”en tarkoittanut aivan sitä, vaan…”. Tätä tarkistusta olisi hyvä jatkaa, kunnes sanoja voi sanoa: ”juuri tuota tarkoitin” tai ”nyt tiedät, mitä ajan takaa tai miltä minusta tuntuu”. Vasta sitten voidaan varmistua, että kuulija on ymmärtänyt asian riittävän täsmällisesti.

Heijastamisen eli peilaamisen toinen merkitys on siinä, ettäsanoja voi varmemmin kokea tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi kuulijan taholta. Tämä on merkittävää, koska nimenomaan se, että kokee ja kuulee toisen ottavan vastaan ja peilaamalla osoittavan edes hitusen ymmärtävän, mitä tunnen, ajattelen tai koen, on avain hyväksytyksi ja arvostetuksi tulemisen kokemukselle. Se on avain myös kahden ihmisen aidolle kohtaamiselle ja yhteyden syntymiselle.

Entä, jos peilimme onkin osittain rikki ja kuva vääristyy? Silloin todellisen kuvan heijastaminen, oikein ymmärrys ja kohtaaminen vaikeutuvat. Erityisesti lasten kanssa huomaa, miten he tarvitsevat meistä vanhemmista mahdollisimman ehjää peiliä kasvaakseen tasapainoisiksi ihmisiksi. Lapset katsovat meidän aikuisten reaktioita heihin nähdäkseen, millaisia he itse ovat. Sanoittamalla lasten tunteita ja kertomalla rehellisesti mutta kannustavasti heidän kyvyistä ja haasteista, voimme auttaa lapsia näkemään itsensä mahdollisimman realistisesti, mutta itseään arvostavasti.

Toisillemme peilaaminen on siis aika merkittävä asia suhteessamme toisiin ihmisiin. Sen lisäksi, että kaipaamme toisen heijastusta omille viesteillemme, kaipaamme tietysti kuulla myös toisen omia näkökulmia, ajatuksia ja kokemuksia. Näiden molemminpuolisten viestien kautta mahdollistuvat yhteys ja dialogi eli yksi ihmiselon antoisimmista kohtaamisen paikoista.

Minna Matilainen

Päivän neljä tärkeää hetkeä

Päivän 4 tärkeää hetkeä

Jos haluat vaikuttaa ilmapiiriin, joka vallitsee sinun ja puolisosi välillä, kiinnitä huomiota päivän neljään tärkeään kohtaamisen hetkeen. Nämä hetket ovat: aamuherääminen, töihin lähtö, töistä paluu ja nukkumaan meno.

Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, näiden neljän hetken on havaittu vaikuttavan paljon siihen, millaiseksi kokonaisilmapiiri parisuhteessa koetaan. Eikä toisaalta vain parisuhteessa, myös lapsille on merkityksellistä, miten heidät päivän tärkeissä hetkissä kohdataan ja miten heihin suhtaudutaan.

Näiden ohikiitävien, pienten, muutaman sekunnin kestävillä kohtaamisilla pystymme viestittämään toiselle yllättävän paljon. Arvostanko tuota toista tai arvostaako hän minua, välitänkö, olenko kiinnostunut vai onko toinen minulle yhdentekevä tai itsestäänselvyys, millä mielellä toiseen suhtaudun? Vai, mitä mieltä itse olet? Kun kohtaatte puolisosi kanssa aamulla ensimmäisen kerran, onko sillä merkitystä sinulle antaako toinen sinulle hellän aamusuukon, toivottaa ”huomenet” ja katsoo silmiin? Vai onko hän niin syventynyt aamulehteen, ettei edes huomaa tuloasi keittiöön, saati että sanoisi sinulle jotakin? Tai kun palaatte töistä kotiin, huomioitteko toisianne ja jos huomioitte, ovatko ensimmäiset sanat kiukkuista harmistumisten purkamista vai ystävällistä toisen tervehtimistä?

Työpaikoilla ja kodin ulkopuolella useimmat meistä muistavat hyvät käytöstavat, mutta miten ne niin helposti unohtuvat kotona, jossa kuitenkin elävät yleensä ne meidän elämämme tärkeimmät ihmiset?

Pienillä liikkeillä on joskus suuri vaikutus. Jos valtamerilaiva muuttaa kurssiaan piirunkin verran, on sen määränpää ja satama aivan toinen kuin alun perin. Usein kodin ilmapiirikin voi muuttua jo hyvin pienillä liikahduksilla ja muutoksilla. Välttämättä ei aina tarvita muuta kuin, että alan vähän selkeämmin osoittamaan toiselle sen, mitä toinen minulle merkitsee; pienillä katseilla, hellillä kosketuksilla, ystävällisillä sanoilla… jotka viestittävät: sinä olet minulle tärkeä.

Minna Matilainen

Turvallista työpäivää!

Turvallista työpäivää!

 

Kesä on tulemisia ja lähtemisiä. Toivottelemme toisillemme hyvää lomaa ja turvallista matkaa. Kaikki eivät kuitenkaan lomaile kesällä, vaan käyttävät lomansa kesätöihin.  Millä sanoilla lähetämme toisemme töihin? Oletko koskaan kuullut kenenkään toivottavan turvallista työpäivää? Minä en. Turvallista matkaa minulle on kyllä toivotettu moneen kertaan ja hyvä niin, mutta turvallista työpäivää ei. Eikös olekin merkillistä. Ikään kuin kaikki elämän riskit olisivat liikenteessä.

Olen miettinyt kevään aikana työturvallisuutta, jonka turvaamiseksi ja parantamiseksi Suomessa on säädetty ihan oma lakinsa. Työturvallisuuslain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi. Hyvä työturvallisuus on sekä työnantajan että työntekijän etu. Jos asiat ovat kunnossa, molemmat voittavat.

Työturvallisuus ei aina kuitenkaan kaikilta osin toteudu. Useat työnantajat näyttävät tavoittelevan työturvallisuuden minimiä, laillisen ja laittoman rajaa.  Fyysisen tai henkisen kuormittumisen riskeistä ei piitata ja asioita hoidetaan sokean lyhytjänteisesti, välinpitämättömästi tai ahneesti.  Liiallisilla tehokkuuspyrkimyksillä sekä työn tehokkuus että turvallisuus kärsivät – ihmiset kärsivät. Pienellä lisäkuormituksella saatetaan menettää työntekijän työpanos kokonaan lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa.  Pahimmassa tapauksessa koko työyhteisö sairastuu.

Työturvallisuuslain velvoitteet työnantajaa kohtaan ovat laajat, mutta myös työntekijä itse on velvollinen huolehtimaan omasta ja muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä. Minkäänlaista häirintää tai epäasiallista kohtelua ei tule sallia. Työntekijää koskee ilmoitusvelvollisuus havaitsemistaan vaaroista, olivatpa ne laadultaan henkisiä tai fyysisiä. Työturvallisuuslain noudattamista valvovat työsuojeluviranomaiset. Kristillisissä seurakunnissa ja järjestöissä kultainen sääntö ohjaa etsimään työturvallisuudessa ja hyvinvoinnissa pikemminkin maksimia kuin minimiä. Valitettavasti todellisuus näyttää toisenlaiselta.

Tilastokeskuksen tekemien laajojen ja pitkäkestoisten työoloselvitysten mukaan suurimmat muutokset työoloissa kielteisempään suuntaan ovat olleet epävarmuuden ja kiireen lisääntyminen. Kun työpaikoilla lisäksi korostetaan yksilöllistä työsuoritusta ja kilpailu lisääntyy, sosiaaliset suhteet ja yhteistyö kärsivät. Henkilökohtaista työsuoritusta korostavat arviointi- ja palkitsemisjärjestelmät soveltuvat huonosti tiimityön periaatteisiin.

Olen elämäni aikana tavannut paljon enemmän ihmisiä, jotka ovat menettäneet fyysisen tai henkisen terveytensä työpaikalla kuin niitä, jotka ovat menettäneet sen liikenteessä. Siispä toivotankin sinulle virkistävää lomaa ja turvallisia työpäiviä lomien jälkeen.

 

Timo Poikolainen

Tunteiden kertomaa

Tunteiden  kertomaa

Rakkaus, kiitollisuus, ilo, intohimo, innostus vai viha, pettymys, syyllisyys ja pelko.  Mikä sinua liikuttaa? Jokaista meitä ainakin nuo kaikki edellä mainitut  ja monia  muita tunteita noiden  lisäksi eri tilanteissa  elämämme aikana. Mutta olemmeko tietoisia tunteistamme ja siitä miten  ne oikeasti ” liikuttavat” meitä ja vaikuttavat  , kun teemme  valintojamme vaikkapa  puolison, lastemme  tai ystäviemme kanssa. Miten tunnistaa tunnetila, koska se joka tapauksessa ohjaa valintojamme elämämme hetkissä. Hahmotamme elämän hetket muutaman sekunnin jaksoina, meillä on siis aika usein mahdollisuus vaikuttaa siihen hetkeen jota elämme.  Ja se miten elämme ja miltä elämämme tuntuu, on tietysti riippuvainen tunteistamme. Elämän vaikuttavissa  juhlahetkissä ei aina  ole välttämätöntä  ruveta pohtimaan miltä minusta tuntuu, hetki vie mukanaan. Mutta joskus on hyvä pysähtyä miettimään millaisessa tunnetilassa tekee jonkin omaan tai toisen elämään liittyvän tärkeän ratkaisun. Tai vaikkapa selvittelee erimielisyyttä puolisonsa kanssa eli siis toisin sanoen riitelee. Riitelyn lopputuloksen kannalta voisi olla hyödyllistä tarttua  hetkeen  ja kysyä itseltään, mitkä ovat ajatukseni  ja tunteeni  juuri nyt ja onko niistä jotain hyötyä tässä tilanteessa ja tämän riidan  kannalta . Eli löydänkö sen viestin, joka on oman tunteeni takana. Tunteet voivat myös tulla esiin kehollisina tuntemuksina kuten sydämentykytyksenä, hengenahdistuksena, päänsärkynä tai epämääräisenä levottomuutena.  Joskus tunnereagointimme on kohtuuttoman voimakas tilanteeseen nähden, silloin saatamme ehkä reagoida myös menneisyyden ”varastosta” käsin. Toisen äänensävy esimerkiksi voi muistuttaa  samankaltaisesta  tilanteesta,  joka on koettu vaikkapa  lapsuudessa. Erityisesti näitä  menneisyydestä tulevia  tunneviestejä on joskus hyvä pysähtyä tunnistamaan ja  tutkimaan tarkemmin.  Tunteet antavat väriä elämäämme. Kun päätämme  pysähtyä oman tunteemme ääreen ja ottamaan sen sisältämän viestin vastaan,  empatiakykymme kasvaa toistenkin tunteiden vastaanottamiseen. Silloin riitatilanteessakin on helpompi  kysyä  mitä tarpeita tai viestejä on vaikkapa puolisomme suuttumuksen takana. Tunneviestien vastaanottaminen kysymällä ja kuuntelemalla vähän herkemmälläkin tavalla lisää aina puolisoiden ymmärrystä toisiaan kohtaan.  Ja silloin erimielisyyksienkin selvittäminen on helpompaa.  Ja  puolisoiden välille syntyy koskettavaa jakamista.

Ulla Alastalo

Unelmia

UNELMIA

UNELMA :  Mikä ihana sana , siinä on jo valmiiksi keveyttä ja tilaa.  Tiedätkö sinä mistä minä unelmoin? Kysymys on ehkä hieman intiimikin. Kun kerron sinulle unelmistani, otan riskin, että naurat minulle tai jopa murskaat unelmani. Entä  haluatko  kertoa, mistä sinä unelmoit? Joku on joskus sanonut: unelmat värjäävät minut sisältä,  siihen voisi jatkaa; tunnetko  minun värini ja haluatko kertoa millaiset ovat sinun värisi?  Meidän unelmiemme takana on myös usein arvoja, asioita, joita pidämme tärkeinä elämässämme ja jotka vaikuttavat valintoihimme elämässä. Se miten tosissani olen unelmieni kanssa on riippuvainen arvoistani.

Olen ihastunut unelmatyöskentelyyn, niinpä olen jo monen vuoden ajan uudenvuodenaattona ottanut ison valkoisen paperiarkin ja värikyniä ja rakentanut paperille unelmakarttani. Teen usein kaksi karttaa, toiseen kaikki aivan mielettömätkin unelmat ja toiseen ns. ”uuden vuoden lupaukset” eli ikään kuin vuoden tavoitteet työhöni, harrastuksiini ja läheisiini ja ystäviini liittyen. Kun olen katsellut vanhoja unelmakarttojani, olen huomannut, että niissä on paljon asioita, jotka ovat toteutuneet. Unelmoiminen siis kannattaa, näin olen ainakin itse kokenut. Unelmat voivat olla pieniä tai suuria, ne voivat liittyä työhön, harrastuksiin, kotiin. Edesmennyt geenitutkija Leena Palotie sanoi jossain lehtihaastattelussa, että kun unelmalleen rakentaa aikataulun ja toimintastrategian, se muuttuu tavoitteeksi.

Kuinka usein pariskunnat elävät arkeaan jakamatta unelmiaan. Olen joskus huomannut, että ihmiset kertovat unelmiaan helpommin omille ystävilleenkin kuin puolisolleen. Unelmakartan rakentaminen yhdessä puolison kanssa voi kuitenkin olla merkittävä kokemus. Siinä voi jakaa  arjen pieniä toiveitakin, erityisen kivaa onkin juuri pohtia pieniä unelmia: saisinpa silloin tällöin  aamiaisen vuoteeseen tai  vaaleanpunaisia tulppaaneja keväällä tai voisitko joskus  hieroa kipeitä hartioitani.  Parisuhteen ns. isoja unelmia olisi myös hyvä tuoda näkyväksi. Mitä voisimme tehdä, jos kaikki olisi meille yhdessä mahdollista. Silloin voi laittaa näkyviin kaikki aivan mahdottomatkin jutut, ilman mitään rajoituksia. Tästä ns. ”raakaversiosta” voisi kerätä vaikka 10 parhaiten toteuttamiskelpoista unelmaa, joille voisi alkaa rakentamaan välitavoitteita, tukijoukkoja, toteuttamisen askelia,  vastoinkäymisiin varautumista ja toteutumisen seurantaa. Tukijoukkoja voisivat olla vaikkapa läheinen ystäväperhe tai isovanhemmat (jotka voisivat mahdollistaa vaikkapa unelmoitua yhdessäoloa).

On  tärkeää nähdä , että voimme luottaa elämän kantavan. Kun uskallamme unelmoida uskomme myös johdatukseen elämässämme. Ja mitä uutta syntyykään, kun yhdistämme niitä sisäisiä värisävyjämme.

Ulla Alastalo

Varaa aikaa tärkeälle

Varaa aikaa tärkeälle – lapsille ja läheisille!

”Aika on rahaa” – sanotaan. Niinpä, elämämme päivät ovat määrätyt, joten ei ole yhdentekevää miten käytämme aikamme. Jokapäiväisillä valinnoilla vaikutamme siihen, minkälainen kokonaisuus elämästämme muodostuu. Voimmeko päiviemme päättyessä todeta, että olemme käyttäneet aikamme juuri siihen, minkä olemme nähneet tärkeäksi elämässä?

Jos ajatellaan, että nukkuminen, työ ja opiskelu vievät noin kaksi kolmasosaa vuorokaudesta. Se, mihin erityisesti pystymme vaikuttamaan on, miten käytämme jäljelle jäävän kolmanneksen vuorokaudesta? Kuinka ison palasen siitä haukkaavat televisio tai tietokone, kotityöt, liikunta, harrastukset, ystävät tai perhe? Vai viekö työ tai opiskelut kenties tästäkin osiosta osan?

Elämän ruuhkavuosia elävälle ajankäytön suunnittelu ja hallitseminen on erityisen tärkeää. Tällöin on monta tahoa, jotka kaikki vaativat osansa asianomaisen ajasta ja välillä voi tuntua, että vuorokauden tuntimäärät eivät tahdo riittää kaiken tarpeellisen tekemiseen! On ymmärrettävää, että esimerkiksi yrittäjän päivät ovat täysiä työstä, koska leipä on kiinni omasta panoksesta ja työvoiman palkkaaminen on kallista. On myös ymmärrettävää, että osan ajasta vievät kotityöt eikä liikuntaakaan voi unohtaa. Toisaalta, lasten kanssa vietettyä aikaa ei koskaan ole liikaa.

Kun ihmisiltä kysyy, mitkä ovat heidän tärkeimpiä arvoja elämässä, lähes kaikki vastaavat, että perhe tai läheiset ihmissuhteet. Perheen jälkeen tulee yleensä työ, terveys jne. Miksi on kuitenkin niin, että moni tämän päivän lapsista potee aikuisen ikävää? Miksi lapset ja nuoret valittavat, että aikuisilla ei ole aikaa heille? Muistan jonkun nyt jo aikuisen kertoneen, että hän muistaa äidistään lähinnä tämän selän, koska äiti oli aina niin kiireinen kotitöissä. Joku puolestaan on kertonut, että vanhempi oli kyllä paikalla, muttei läsnä. Myös parisuhteessa moni kokee yksinäisyyttä ja sitä, ettei ole tärkeä toiselle, kun ajan vievät työ, harrastukset tai muut askareet.

Kun aika on kortilla, asioita on laitettava tärkeysjärjestykseen ja on tehtävä valintoja. ”Kerro minulle mihin käytät aikasi, niin minä kerron mitkä ovat arvosi!” Sanonnalla on totuudenperää, koska eikö ole niin, että tärkeille asioille löytyy aina aikaa! Jos aikaa ei tahdo olla, sille raivataan sitä. Jos perhe on minulle tärkeä, tarkoittaa se, että luovun joistakin menoistani ja varaan arjessa aikaani rakkailleni. Lapset esimerkiksi tarvitsevat vanhemman, jolla on aikaa ja halua kiinnostua lapsen jutuista.

Ehdotankin meille kaikille ajankäyttömme tarkistamista ja päivittämistä. Kysy itseltäsi, mihin minä käytän kallista aikaani? Mitä ajankäytön valintani kertovat arvoistani? Elänkö arvojeni mukaisesti, vai pitäisikö minun tehdä remonttia aikani käytössä, jotta se vastaisi paremmin sitä, mitä pidän tärkeänä elämässä?  Kun välillä päivittämme tilannettamme, voimme varmemmin päiviemme lopulla todeta käyttäneemme aikamme juuri niihin asioihin mihin halusimme.

Minna Matilainen

Onnellisuustermostaatti

Onnellisuustermostaatti

Olisikohan mahdollista tehdä itsestä pysyvästi onnellinen ihminen? Sellainen ihminen, joka osaisi siirtää ajattelutapaansa kielteisistä ajatuksista myönteisten ajatusten suuntaan.  Kykenisi muuttamaan itseään ihmiseksi, josta löytäisi myönteisiä tunteita, tunnistaisi omia ja toisten tunnesävyjä, sekä kokisi hyvää oloa ja elämän iloa myös arjen hetkissä. Voisi rehellisesti sanoa, että oma tunnetilani on voittopuolisesti myönteinen, vaikka perämies tuntuukin joskus ohjaavan alusta vasten aallokkoa.  Huomaisi, että aallon heilutellessakin voi tarrautua pelastusrenkaaseen eli tukeutua aikaisempiin onnellisiin onnistumisen kokemuksiin, jotka tuovat uskoa omaan selviytymiseen.  Tämän ajatuksen mukaan onnellisia ovat ihmiset, jotka osaavat tukeutua elämiinsä myönteisiin kokemuksiin. Silloin onnellinen ihminen miettisi asioita, kuten ”aina ennenkin olen selvinnyt, mitähän tästä kokemuksesta voisin oppia uutta ja miten voisin kääntää sen vahvuudekseni”. Onnettomammat ihmiset taas suhtautuvat epäilevämmin mahdollisuuksiinsa selviytyä.  ”Tästä minä en kyllä ikinä selviä, olisihan se pitänyt arvata, että näin huonosti käy ja huonompaa on varmasti vielä tulossa!”
Arkielämässä ajatusten aitous todella punnitaankin. Yhtäkkiä edessä on tilanne, jossa on tarpeen omata taitoa suhtautua rakentavasti toiseen ihmiseen tai tilanteeseen.  Monenlaiset ajatukset ja tunteet puskevat pintaan. Silloin arvioimme, otammeko käyttöön luovuutta, avoimuutta ja kärsivällisyyttä omaan ajatteluumme. Tilanteessa punnitsemme pitäisikö nyt tehdä valintoja myönteisten elämysten suuntaan, eikä antaa valtaa kielteisyydelle. On selvitetty, että myönteiset tunteet ovat niin vahvoja, että ne kumoavat kielteisiä tunteita. Voimme itse valita, missä tunteessa aikaamme vietämme.  Annammeko perämiehen ohjata kielteisyyden aallokossa vai nousemmeko itse ohjaamaan laivaa kohti tyynempiä vesiä. Toiselta matkaajalta voi myös saada tuulta omiin purjeisiinsa, sillä kun myönteisen tunteen ilmaisee toiselle, niin sen vastaanottajakin pääsee kokemaan osan tuota samaa tunnetta ja siten jaetusta kokemuksesta tulee yhteinen.  Onnellisuus siis tuntuu osittain siirtyvän ihmiseltä toiselle ja onnellisen ihmisen seurassa on myös mukava olla.
Mutta olisiko se edes mahdollista, että ihminen voisi pysyvästi kohottaa omaa onnellisuustasoaan?  Eli pystyisi kääntelemään omaa onnellisuustermostaattiaan ihan itse! Hetkellisestihän osaamme jokainen kohottaa omaa mielialaamme vaikka suklaalla tai ostamalla itselle jotain kivaa uutta, mutta että ihan tietoisesti vaikuttaa omaan mielialaan, se vaatiikin jo matemaattista kaavaa, jolla todistaa väite toteen.  Psykologi Martin E.P. Seligman on kehitellyt yhtälön O = M+T+H, jolla pysyvä onnellisuustaso (O) saadaan toteutetuksi.  Yhtälössä M = perimässä saatu persoonallinen tapa, joka ohjaa ihmistä johonkin tiettyyn onnellisuus – tai surullisuustasoon, T = elämäntilanne ja H = tahdonalaiset muuttujat, kuten elämäntyytyväisyys, menneisyyden vatvominen tai kiitollisuus.  Tämän perusteella oman henkilökohtaisen onnellisuustermostaatin käyttöohjeisiin ja toimintatapaan kannattaa kyllä tutustua lähemmin.

Hannele Pihkakoski

Tämän päivän vanhemmuus on joukkuepeliä

Tämän päivän vanhemmuus on joukkuepeliä

 

Tämän päivän vanhemmuutta on tutkittu monen eri tahon toimesta. Nostan tässä esiin joitakin ajatuksia sekä Lapsiperheiden hyvinvointi- (2009) että ns. Paletti-tutkimuksesta (2009).

Vanhemmuus on monella tavoin hyvin erilaista kuin esimerkiksi sata vuotta sitten. Entisaikaan työ oli lähellä kotia ja lasten kasvatukseen osallistuivat päivittäin vanhempien lisäksi myös samassa taloudessa asuvat isovanhemmat sekä mahdolliset muut aikuiset kuten rengit ja piiat. Tämän päivän isistä ja äideistä suuri osa on ansiotyössä kodin ulkopuolella. Lasten kasvatukseen osallistuvat merkittävällä osalla päivähoidon henkilökunta ja kouluyhteisö. Isovanhempien ja sukulaisten asuessa kauempana on heidän vaikutuksensa perheen jokapäiväiseen elämään pienempi kuin aiemmin. Sen sijaan erilaisten ”ruutujen” esimerkiksi tietokoneiden vaikutus niin sanottuina uusina kasvattajina vanhempien rinnalla näyttää lisääntyvän.

Perheet ovat nykyään itsenäisempiä ja keskimäärin vauraampia, kuin ennen. Toisaalta vanhemmuuden taakka saattaa toisinaan tuntua raskaalta ilman sukulaisten tai ystävien tukiverkostoa. Lapsiperheiden arkea leimaa tasapainoilu ajankäytössä ja voimavarojen riittämisessä työssä ja kotona. Perheen yhteinen aika on vähentynyt kiireisen elämän takia. Äärimmäisenä voi nähdä sosiaalipsykologi Lars Dencikin kuvaaman pyöröoviperheen, jossa perheen yhteistä aikaa ei ole kunkin yksilöllisten menojen vuoksi.

Entisajan auktoritatiivinen ja jyrkkä kasvatuskulttuuri on muuttunut enemmän neuvottelevaan kasvatustyyliin. On hyvä, että lasta kuunnellaan enemmän ja kohdellaan arvostavasti. Toisaalta on havaittavissa vanhempien vaara uupua, jos neuvottelukulttuuri viedään äärimmäisyyteen ja kaikista pyritään neuvottelemaan lasten kanssa. Vanhempien on tarpeen säilyttää itsellään turvallinen auktoriteetti, joka osoittaa lapselle niin rakkautta kuin myös rajoja.

Tyypillistä nykyään on, että vanhemmuuteen satsataan. Moni vanhempi on kunnianhimoinen vanhemmuudessaan ja vaatii itseltään paljon. Kasvatus on aiempaa tietoisempaa ja demokraattisempaa. Jotkut näkevät lapset projektina elämässään. Ajassamme painotetaan vanhemman vastuuta, minkä johdosta moni vanhempi kokee huonoa omaatuntoa, kun huomaa ettei ole täydellinen. Äidit kokevat isiä useammin stressiä ja uupumista vanhemmuudessaan. Jotkut isät saattavat tuntea sivuun jäämistä vanhemmuudessaan, mutta katsovat työtä ja perhettä enemmän työn näkökulmasta. Perhe-elämän haasteina ja kuormina ovat riitely, kiire, väsymys, talous, aikataulujen ja eri elämänalueiden (työ, perhe, harrastukset) yhteensovittaminen. Toisaalta vanhemmuus myös antaa paljon. Moni vanhempi iloitsee lapsen kasvun seuraamisesta, läheisyydestä, rakkaudesta ja tarvitsevuudesta.

Vanhempien joukkuepeli eli yhteiseen päämäärään sitoutuminen on avainasemassa perheen toimivuuden kannalta. Mitä paremmin kaikki eri tahot kuten vanhemmat ja muut perheenjäsenet, työ, päivähoito ja koulu puhaltavat yhteen hiileen, sen toimivampi arki on. Jonkun osapuolen sooloilu tai vain oman hyvän ajaminen hankaloittavat tilannetta. Kotitöiden jakaminen tasapainoisesti puolisoiden kesken ja isyysvapaiden pitäminen lisäävät tutkitusti parisuhdetyytyväisyyttä. Toisin sanoen perheen hyvinvoinnin ja arjen sujuvuuden kannalta on oleellista, että vanhempien suhde toimii ja joukkueen jokainen jäsen hoitaa oman osuutensa yhteiseksi hyväksi ja lasten parhaaksi.

Minna Matilainen