Lahja Sinulle

Lahja Sinulle

Jos vain vallassani olisi, tahtoisin antaa Sinulle tänä jouluna erityisen lahjan. En sellaista lahjaa, mitä kauppojen hyllyt notkuvat ja mainokset meille tarjoavat. En lahjaa, jonka vastaanottaminen vaatii hienoja jouluvalmisteluja. Tahtoisin antaa Sinulle ihmisen ja Vapahtajan vierelle. Tahtoisin antaa vierellesi Ihmisen, jolla on rakkautta ja aikaa Sinulle. Ihmisen, joka pysähtyy luoksesi, katsoo Sinua silmiisi ja sanoo Sinulle: ”Olet minulle rakas ja tärkeä. Tahdon viettää aikaa kanssasi.”

Kuinka moni meistä kulkeekaan yksin täällä maailmassa. Kiireen ja touhun keskelläkin voi kokea olonsa hyvin yksinäiseksi. Perhe ei myöskään takaa sitä, että sisimmässään voi kohdata ”kosmisen yksinäisyyden”. ”Aika on rahaa”, sanotaan. Todellakin, aika on kallisarvoista, sillä se kuluu jatkuvasti ja mennyttä aikaa emme voi saada enää takaisin. Joskus on hyvä siksi pysähtyä miettimään, mitä elämältään oikeastaan haluaa.  Jos hyppäät mielikuvissasi elämäsi viimeiseen päivään ja hetkeen, mitä toivot saavasi katsella elämästäsi taaksepäin? Mitä toivot, että sinusta muistetaan, kun aika on jättänyt sinusta? Toivotko jättäväsi jälkeesi valtavan omaisuuden, tehtyjä urotöitä tai keksintöjä, paljon jälkikasvua vai muiston lähimmäisiä kohdanneesta ihmisestä?

Me ihmiset olemme erilaisia, enkä tiedä, minkä sinä valitset. Kaikki valinnat ovat varmasi hyviä.  Luin opiskeluaikanani kirjan, jonka nimi oli ”Armeliaisuuden maailmanhistoria”. Se kertoi ihmisistä, jotka olivat laittaneet ”itsensä likoon” toisten hyväksi kuka orpokodin kuka jonkin köyhäinkodin tai sairaalan perustajana. Jotkut myös sairastuivat ja menettivät itse henkensä hoidettuaan toisia sairaita. Näillä ihmisillä ei ollut ulkoista koreutta, mutta heillä oli suuri sydän, minkä johdosta moni heikko-osainen sai apua ja helpotusta elämäänsä.

”Tärkeälle asialle löytyy aina aikaa!” Kiireen keskellä elävä ihminen joutuu laittamaan asiat tärkeys- ja kiireellisyysjärjestykseen. Kuinka tärkeänä ja arvokkaana pidät sitä, että joku antaa aikaansa ja rakkauttaan Sinulle? Entä kuinka tärkeänä ja arvokkaana pidät sitä, että itse antaisit toiselle aikaasi ja rakkauttasi? ”Antaessaan saa”, sanotaan. Uskon, että Armeliaisuuden maailmanhistoriassa mainitut ihmiset kokivat tämän pitävän paikkansa. Lähtisitkö myös Sinä antamaan rakkauden ja ajan lahjaa tänä jouluna ja kenties myös joulun jälkeen jollekin Sinulle tärkeälle ihmiselle?

Raamatussa sanotaan: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole, kuin että antaa henkensä ystävänsä edestä.” Joulun sanoma kertoo meille maailman suurimmasta Rakkaudesta ja Lahjasta, joka on tarjolla lahjaksi meille itse kullekin. Vapahtajallamme on aikaa tänä jouluna ja vuoden jokaisena päivänä pysähtyä Sinun ja minun vierelle, katsoa meitä silmiin ja sanoa: ”Olet minulle tärkeä ja rakas.”

Minna Matilainen

Kesän satoa

Kesän satoa

 

Miten kesä(loma)si meni? Voit olla iloinen, jos kesä täytti odotuksesi ja toiveesi sekä tunnet voimistuneesi ja rentoutuneesi. Olet onnekas, jos sait viettää mieluisaa aikaa perheesi, puolisosi tai ystäviesi kanssa.

Kesä ja loma ovat vuoden kohokohtia, joihin usein lataamme paljon toiveita ja odotuksia niin itsellemme kuin myös puolisolle ja perheelle. Niinpä on tavallista kokea myös pettymystä, jos toiveet eivät toteudukaan. Voi olla, että on tapahtunut jotakin yllättävää kuten sairastumista, minkä vuoksi kesäsuunnitelmia on jouduttu muuttamaan. Tai voi olla, että jokavuotinen toive siitä, että ”tämä kesä olisi erilainen”, on jälleen turhentunut, kun vanhat tavat ja tottumukset ovat osoittaneet pitävänsä vahvasti pintansa. Muutoksen aikaansaaminen ei aina ole helppoa yksin tai kaksin. Joskus kesän kokemukset antavat sysäyksen lähteä selvittämään elämän tai ihmissuhteen solmuja perusteellisemmin.

Yhdistelmä kesä ja päihteet on yksi tavallinen pettymyksen aiheuttaja. Turhan monen kesätunnelma on latistunut oman tai toisen liiallisesta päihteiden käytöstä. Kenellä ”putki on jäänyt päälle”, ei kyse olekaan enää vain kesätunnelman pilalle menosta. Toinen suuri pettymyksen aiheuttaja on epärealistiset odotukset kesältä. Toki meillä on lupa odottaa kesältä hyviä ja mukavia asioita, mutta jos odotamme, että kaikki on elämässämme ihanaa ja harmonista ja meillä on pitkä lista asioita, joita haluamme kesällä toteuttaa, voimme varautua myös siihen, että joudumme jossain kohdin pettymään.

Miten sitten olisi järkevä valmistautua tuleviin kesiin ja lomiin, jotta turhilta pettymyksiltä vältyttäisiin? Ensinnäkin mahdolliset pettymykset tältä kesältä kannattaa puhua ääneen esimerkiksi puolisolleen mieluummin kuin pitää omana tietonaan. Näin toinen tulee tietoiseksi siitä, mikä minua oikeasti on harmittanut ja mitä olisin toivonut. Hyvä on muistaa puhua painottaen omaa kokemusta. Tällöin toisen ei tarvitse kokea, että ”minua tässä vain syytetään”.

Toiseksi, kannattaa puhua hyvissä ajoin ääneen omista odotuksista, joita on tulevaa kesää tai lomaa ajatellen. Yhtä tärkeää on kysyä kumppanilta ja muilta perheen jäseniltä heidän toiveistaan. Yhdessä toiveita kartoittaen on mahdollista miettiä, miten lomastamme tulisi sellainen, että edes jokaisen yksi toive täyttyisi. Kolmanneksi, on hyvä pitää jalat maassa niin, ettei aseta liian suuria odotuksia lomalle. Myös lomalla voi olla huono päivä ja yllätyksiin kannattaa varautua.

Onnistuneen kesä(loma)n resepti ei välttämättä ole kovin monimutkainen. Resepti ei täysin suojele pettymyksiltä, mutta sen avulla tyytyväisyys ja onnellisuus voivat lisääntyä siltä osin, kuin toiveet täyttyvät. Ja onhan mahdollisuus sillekin, että toiveet joskus ylittyvät iloisesti.

Minna Matilainen

Pysähdyksiä

Pysähdyksiä

”Teemme asiat nopeasti. Kävelemme nopeasti, puhumme nopeasti ja ajamme nopeasti – myös lomalla. On aurinkoinen iltapäivä, koko maailma näyttää nauttivan siitä, että saa soudella hitaasti virtaavalla joella. Paitsi me. Me olemme päättäneet soutaa kilpaa ankkojen kanssa, voittaa joen rannalla kävelevän naisen ja miehen, joka on ehtinyt pidemmälle omalla veneellään. Vain me saamme aikaan laineita.”

Kirjailija Rob Parsonsin kuvaus kesäisestä hetkestä on huvittava, mutta turhan tuttu. Tänä kesänä päätin unohtaa kiireen ja panostaa hetkessä elämiseen. Päätin pysäyttää ajan. Olen tehokkaan aikakauden ja kasvatuksen tuotos ja usein pitkästynyt ”kiireettömyys- liikkeen” edustajien sanomaan, mutta nyt päätin haastaa ajatukseni ja toimintani ja tehdä jotain toisin. Päätin yrittää elää kesän ilman erityistä toimintaa, tavoitteita ja kiirettä, katsellen mitä tapahtuu kun ei saa aikaan laineita. 

Mitä siis tein kun en varsinaisesti tehnyt mitään ja hidastin tahtia?
Pyöräilin pitkin Tuusulanjärven rantoja katsellen kuinka kevään vaaleanvihreä pelto muuttui oljenkeltaiseksi ja vähitellen huomasin, että polkupyörässä on jarrut. Tapasin ihmisen, jonka kanssa aloitin institutionaalisen elämänkulun ensimmäisen hetkeni – ekaluokan ystäväni, jota en ollut tavannut kahteenkymmeneen vuoteen. Huomasin, että hän on yhä minulle tärkeä ihminen. Olin juhlissa tyttäreni kanssa ja näin kuinka tytär kiiruhti halaamaan 92-vuotiasta suvun vanhinta. Katselin heidän kauneuttaan – iän tuomaa ja nuoruuden raikasta. Noissa hetkissä tiimalasin hiekka pysähtyi. Ehdin nähdä yksityiskohtia ja huomasin, että aika on sekä mielentila että arvojen pelikenttä.

Hurahdinko minä kesäisen pysähtelyni kautta kiireettömyyden ylistykseen? Ehkä en.  Nautin töihin paluusta, aikatauluista ja tavoitteista, mutta opin intervalli- harjoitusten alkeet. Elämään tarvitaan sykettä sekä taukoja. Jotain kesän pysähdyksistä haluan syksyn värikkääseen arkeen tuoda. Yritän pitää mielessäni ajatuksen, että hyvä elämä ei löydy ohituskaistoja käyttämällä vaan tavallisilla teillä ja poluilla ja erityisesti risteyksissä, jotka muistuttavat, että jarruja voi hetkittäin käyttää.

Tunnetasolla minulle tapahtui jotain, jonka Bob Dylanin kerrotaan joskus todenneen lauseena:
”Olin silloin niin paljon vanhempi, nyt olen nuorempi.”

 

Kristiina Silander
perheneuvoja

Tulenko kuulluksi suhteessa?

Tulenko kuulluksi suhteessa?

Jokaisella meillä on tarve, että minut otetaan tosissaan. Toivomme, että toiset ymmärtävät mikä minulle on tärkeää, mitä toivon ja tunnen asioista. Erityisen merkittäväksi tämä tarve tulee läheisissä ihmissuhteissa ja parisuhteessa. Se, miten toinen kuulee ja ymmärtää toiveeni ja tarpeeni, kertoo meille usein siitä, miten arvokkaita ja tärkeitä koemme olevamme toiselle. Arvioimme toisen käyttäytymisen perusteella kunnioittaako hän toiveitani ja hyväksyykö hän minut.

Harmittavan usein moni parisuhteessa elävä kokee, että suhteen alussa ollut itsestään selvä kiinnostus toista kohtaan alkaa hiipua. Arkea mennään eteenpäin kukin omalla tahollaan ja yhteys toiseen vähenee kuin itsestään. Liekö kiireinen elämänrytmi, työn ja elämän paineet, lapset tai ymmärtämättömyys kuulluksi tulemisen tärkeydestä ainakin osasyynä siihen, että aikaa toisen huomioimiseen ei tahdo löytyä? Vai mistä on kyse?

Jos oikein pohdimme kuulluksi tulemisen kokemusta, siinä oikeastaan on kysymys enemmänkin asenteesta kuin ajankäytöstä. Pystymme keskustellessamme melko nopeasti arvioimaan, onko toinen aidosti kiinnostunut minusta, ottaako hän minut tosissaan ja ymmärtääkö hän todella, mitä tarkoitan. Ja yksinkertaisesti haluaako hän ymmärtää minua?

Miten pystyn sitten välittämään toiselle kuulluksi tulemisen kokemusta? Merkittävää on saada toinen tietoiseksi todellisesta halustani ymmärtää häntä. On hyvä muistaa, että koska ihmisinä olemme erilaisia myös tarpeemme, toiveemme ja tunteemme ovat erilaisia. Mikä on iso asia minulle, ei välttämättä ole sitä toiselle, edes puolisolle, ja päinvastoin. Kunkin osapuolen ainutlaatuisuuden ja erilaisten tarpeiden kunnioitus on siten tärkeää.

Jos en ole varma ymmärränkö toisen esittämän asian aivan kuten hän tarkoittaa, on tarpeellista, että tarkistan asian. Tarkistamista on hyvä jatkaa, kunnes toinen voi todeta, että olen ymmärtänyt asian riittävän hyvin. ”Juuri tuota minä tarkoitan” saattaa toisen vastaus olla tällöin.

Toisen kuuleminen ja toisen tarpeiden huomioonottaminen vaikuttaa usein myös omaan ajankäyttöömme ja toimintaamme. Näin kunnioituksemme toisen tarpeisiin testataan ikään kuin toisen kerran. Kuinka halukas olen muokkaamaan omaa käytöstäni tai toimintatapojani, jotta toisen toiveet voisivat toteutua?

Haluanko kuulla ja ymmärtää toista sekä olenko valmis ottamaan toiminnassani huomioon toisen toiveet? Nämä ovat oleellisimmat avaimet toisen kuulluksi tulemisen kokemuksessa. Ihanteellisessa tilanteessa suhteen molemmat osapuolet kokevat tulevansa kuulluksi, ymmärretyksi ja kunnioitetuksi toiveissaan ja tarpeissaan ja haluavat siten mielellään kuulla ja ymmärtää myös toista.

Minna Matilainen

Avioliiton suosio kasvussa

AVIOLIITON SUOSIO ON KASVUSSA

Avioliiton suosio on hitaasti kasvanut koko 2000 –luvun. Kun 1980 –luvulla naimisiin meni vuosittain noin 25 000 pariskuntaa, niin nyt avioliittojen määrä on noin 30 000. Viime vuonna solmittiin 29 800 avioliitto ja vuotta aiemmin 31 000 avioliittoa. Avioituminen on vuosittaisista vaihteluista huolimatta kasvanut.
Tätä aiemmin avioliittoja solmittiin vuonna 1976, silloin avioitui  32 000 pariskuntaa. Huippuvuodet avioitumisessa olivat heti sotien jälkeen. Toinen korkean avioitumisen aika oli 1960 luku, suurten ikäluokkien avioitumisen aika, kuten vuosi 1967, jolloin solmittiin  41 000 avioliittoa.   Nykyisin avioliittoja solmitaan lukumäärältään suunnilleen yhtä paljon kuin 1930 –luvulla.
Avioituneiden puolisoiden ikäero on pysynyt lähes ennallaan. Miehet ovat keskimäärin kaksi vuotta vanhempia kuin heidän morsiamensa. Jos miehet ovat morsiamiaan vanhempia, niin he ovat sitä keskimäärin neljä vuotta. Jos naiset ovat sulhasiaan vanhempia, niin he ovat sitä keskimäärin 2,7 vuotta. 
Eri syistä osa naisista ja miehistä ei mene naimisiin. Erityisesti nuoremmissa ikäluokissa (tässä yhteydessä ikäluokka tarkoittaa 45 -49 -vuotiaat) naimattomien naisten ja miesten osuus on kasvanut voimakkaasti. Heitä on vuonna 2008 noin 22 % ikäluokassaan 45 -49 -vuotiaat. Miesten vastaava osuus on lähes 30 %. Naimattomien osuus on viimeisten 15 -20 vuoden aikana yli kaksinkertaistunut.
Avoliittojen osuus on noin 20 % kaikista parisuhteista, hieman yli 300 000. Avoliittoja, joissa on yhteisiä lapsia, on noin 116 000 perhettä.
Valtaosa miehistä ja naisista solmii elämänsä aikana vain yhden avioliiton. !980 –luvun puolivälissä 92 % avioliitossa elävistä miehistä ja naisista oli edelleen ensimmäisessä avioliitossaan. Vuonna 2008 kaikista aviopareista 83 % oli sellaisia, joissa kumpikin puoliso oli edelleen ensimmäisessä avioliitossaan. Puheet ja myytti siitä, että avioliitoista puolet päättyy eroon, ei pidä lainkaan paikkaansa. Vain noin 10 % miehistä ja naisista on solminut kaksi avioliittoa vuoden 2008 tilastoissa.
Avioliitto on edelleen erittäin vahva instituutio. Avioerot ovat lisääntyneet, mutta eivät lainkaan niin suuressa määrin kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Avioliiton puolesta kannattaa edelleen ponnistella ja tehdä työtä. Useat avioliitto-ongelmat pystytään selvittämään ilman eroamista.  Kesä ja loma-aika antaa hyvät mahdollisuudet vahvistaa puolisoiden keskinäistä kiintymystä ja keskinäistä vuorovaikutusta. Toimiva avioliitto tukee myös lasten kasvua.
Nautinnollista avioliittokesää

Jouko Vesala

Lähde: Tilastokeskus, Hyvinvointikatsaus 2/2010 ja Kirkon perheasian yksikkö

Mykkäkoulun valeopettaja

MYKKÄKOULUN VALEOPETTAJA

 

Koulujen kevätjuhlat ovat jo ovella. Opettajien ja oppilaiden kouluvuosi päättyy suvivirteen ja loma voi alkaa. Monille kevät on myös valmistumisen aikaa. Loman jälkeen elämä jatkuu jossain muualla kuin tutuksi tulleessa opinahjossa. Onnittelut kaikille valmistuville ja valkolakkinsa saaville ylioppilaille!

Toisin kuin muut koulut, mykkäkoulut jatkavat toimintaa keskeytyksettä kesälläkin. Mykkäkouluun kukaan ei pyri eikä se valmista mihinkään, mutta sen penkit kuluvat ahkerien oppilaiden takamusten alla. Mykkäkoulun salaperäisen suosion vuoksi päätin haastatella sekä koulussa parhaillaan opiskelevia sekä koulunsa syystä tai toisesta päättäneitä. Haastateltavien nimet muutettu.

Yksi tunnollinen mykkäkoululainen, Pekka 39,  kirjoittaa sähköpostivastauksessaan: ”Tämä on aivan erilainen koulu kuin oppivelvollisuuskoulut, joissa opettajan johdolla käydään käsiksi milloin mihinkin aiheeseen. Täällä keskitytään yhteen aiheeseen kaikessa ahdistuksessa eivätkä kellot soita välitunnille eivätkä sieltä pois. Oppitunnit, jos niitä voi sellaiseksi nimittää, saattavat kestää monta päivää ilman taukoa. Satunnaisesti ruokailen koulupäivän aikana, mutta tietysti yksin ja toisilta salaa. Kukaan koulumme oppilaista ei erityisemmin pidä ruokailuista eikä oikeastaan mistään muustakaan. Siinä tämän koulun kiehtovuus onkin, täällä on oikein paha olla. Kiinnostuminen jostakin, saati innostuminen on vastoin koulumme pitkiä ja kunniakkaita perinteitä. Ketään ei siis tarvitse motivoida mihinkään.”

”Joskus vierailijat käyvät tutustumassa opinahjoomme. Aluksi he ovat hämmästelleet hiljaisuutta, joka koulussamme vallitsee, mutta yksikään vierailija ei ole viipynyt luonamme kovin pitkään. En oikein ymmärrä, miksi aluksi niin provosoivan puheliaat ihmiset ovat pian ähisseet vihaisina ja luikkineet tiehensä. Ehkä tämä on juuri se syy, miksi taidan jollain tavalla pitää vierailijoista. Nautin katsella, kun he silminnähden ärsyyntyvät. Jotkut jopa äksyilevät toisilleen”, toteaa eräs toinen mykkäkoululainen, Liisa 57.

Tapaamani mykkäkoulun entinen oppilas, Ilona 31, kuvaili koulusta erottamistaan näin. ”Kaikki alkoi siitä, kun jouduin rehtorin puhitteluun. Ymmärsin sanoittakin syyn: olin hymyillyt ja vinkannut silmää vierustoverilleni kesken koulupäivän. Sain jälki-istuntoa ja mikä erikoisinta, valvojana oli joku sijainen. Ensin minua suututti, kun huomasin hänen rikkovan lähes kaikkia koulumme sääntöjä. Sitten tapahtui jotain aivan merkillistä. Aivan kuin minut olisi siirretty johonkin minulle outoon tilaan tai henkiseen ulottuvuuteen. Katselin ympärilleni enkä tiennyt, missä olin. Aikaisemmin minun oli vaikea ilmaista itseäni, mutta nyt osaan kuvailla kokemaani monin sanoin. Ensinnäkin koin avoimuutta. Opettaja oli aidosti ja turvallisesti läsnä. Tilanne oli helpottavan kiireetön, mutta ei ahdistavan pysähtynyt. Yllätyin siitä miten samanarvoisesti hän kohtasi minut ja oli kiinnostunut minusta. Olin tottunut jäykkiin rakenteisiin, mutta nyt joustavuus ja pakottomuus kutsuivat minua johonkin uuteen. Väliimme syntyi uutta luova tila.”

Ilona vaikuttaa innostuneelta ja hänen innostuksensa tuntuu tarttuvan minuunkin. Ilona jatkaa:
”Havahduin siihen, että minua vastapäätä istui henkilö, joka kuunteli minua sellaisella tavalla, että koin sisäistä tarvetta puhua. Ja minä puhuin ja puhuin eikä siitä meinannut tulla loppua. En tiennytkään, että minulla oli niin paljon puhuttavaa. Sinä siunattuna päivänä minut erotettiin mykkäkoulusta. Sijainen kuulemma paljastui myöhemmin oikeaksi valeopettajaksi. Olen tavannut häntä erottamisen jälkeen ja oppinut häneltä myös kuuntelemisen taitoja. En tiennytkään, että kuunteleminen voi olla näin mielenkiintoista ja vuorovaikutteista”, toteaa Ilona lopuksi ja toivottaa työniloa.

Kiitos haastatelluille ja vuorovaikutteista kesää kaikille!

 

Timo Poikolainen
perheneuvoja

Arvostuksesta

Arvostuksesta

 
”Äiti, mitä sä arvostat mussa?”- 10-vuotias tyttäreni kysäisi eräänä iltapäivänä minulta.
 ”No, vaikka mitä”- vastasin ja huomasin saman tien, ettei vastaus ollut mistään kotoisin. 

Tytär oli saanut koulussa tehtäväksi pohtia, missä asioissa hän on hyvä ja mitä asioita hän uskoo muiden arvostavan hänessä. Olipa erilainen läksy. Aihe jatkui minun ja tyttäreni välillä pitkin iltaa. Kertoilin missä arvostan häntä ja tein paperille listaa ihan konkreettisista asioista erilaisiin hänen luonteenpiirteisiin ja tapoihin saakka. Se oli melkoisen hauskaa meille molemmille.
Ajatus sai taas kerran minut huomaamaan kuinka paljon jutustelumme taso arkisessa touhussa on lauseita: ”Onko läksyt ja soittoläksyt tehty?
”Miksi sun huone on taas noin sotkuinen?”
”Kuka jätti treenivaatteet lattialle? ”

Arvostus on polttoaine, joka liikuttaa ihmistä. Vanha viisaus sanoo, että ihminen tarvitsee yhtä moitetta kohden viisi kehua. Urheiluvalmennuksessa on nyrkkisääntö, että 70-80% palautteesta tulisi olla myönteistä, kannustavaa ja kehuvaa ja loput sitten sitä korjaavaa ja muutokseen suuntaavaa palautetta.
Miksei sama ajatus sopisi hyvin koteihin suhteessa lapsiin tai puolisoon sekä kommunikointiin työpaikoilla. Sen kuuleminen, että on hyvä jossakin tai toinen arvostaa ja ihailee jotakin ominaisuutta, voimauttaa ihmistä ja auttaa huomaamaan paremmin omat osaamiset ja kyvyt. Myös omanarvontunto ja itsetuntemus kasvavat hyvän ja arvostavan palautteen myötä.

Voiko arvostuksen kertomista tai hyvää palautetta opetella?
Minä uskon, että voi ja kannattaa! Arvostuksen sanominen ääneen myös usein tarttuu vastavuoroiseksi ja tulee osaksi ilmapiiriä. On selvää, että arki vie mennessään eikä ehdi huomata hyviä asioita, mutta yhtälailla kyse on tottumuksista ja siitä, että ”itsestäänselvyyksiä” ei sanota ääneen .

Kannustan ottamaan lapsen (myös murrosikäisen) kiinni itse teosta kun hän tekee jotakin hyvää tai ihailtavaa ja sanomaan sen ääneen. Kannustan myös katselemaan puolisoa joskus sillä silmällä, että hän on oma erillinen yksilö, jolla on omat erityiset lahjakkuudet ja osaamiset ja hauskat luonteenpiirteet ja osoittamaan sen jollakin tavalla tai sanomaan siitä jotakin ääneen. Työpaikalla voisi myös joku päivä puhua työkaverista hyvää selän takana ja pitää peukkuja, että se kulkeutuu myös työkaverin korviin.
Ei arvostuksen näkyvä osa tarvitse olla pelkästään sitä, että luetellaan lista asioista joita arvostan sinussa (vaikka sekin on ihan hauskaa ja terveellistä), vaan arvostus näkyy myös kiinnostuksena toisen elämää kohtaan. Se näkyy kuuntelemisena ja tosissaan ottamisena. Arvostus voi alkaa sanoilla ”Kerro lisää..” Arvostus voi pukeutua myös neuvon tai mielipiteen kysymisen tai kiittämisen ulkoasuun. Arvostuksen kertomisen on hyvä olla rehellistä. Tyttäreni hymähti lukiessaan hyvien asioiden listaa yhdessä kohtaa ja kysyi : ” Mikä toi sulku tossa huoneen siivoamisen jälkeen on, mitä siinä lukee? ” Siinä lukee ”Melko usein”, sanoin tyttärelle. Olin kirjoittanut, että huolehdit huoneestasi (melko usein). Se oli varmasti merkki, että palautteeni oli ollut harkittua ja rehellistä ja silti sinne oli mahtunut suuria sanoja. Myöhemmin käydessäni tyttäreni huoneessa huomasin listan olevan hänen huoneensa seinällä, se oli lopullinen varmistus minulle, että pohdintamme oli ollut myös tyttärelleni merkityksellistä.

 

Kristiina Silander