Mikä puolisossa ärsyttää

Mikä puolisossa ärsyttää…

…sekö, ettei hän puhu vaiko se, ettei häneltä meinaa saada suunvuoroa… sekö, että hän jättää ne likaiset sukat lattialle vaiko se, että hän on niin sisäsiisti… sekö, että hän makaa illat sohvalla vaiko se, että hänen pitää joka ilta lähteä lenkille… sekö, että hän.. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin laajentaen kotitöihin, ulkoiseen olemukseen, seksielämään ja lasten kasvatukseen.

Parhaimmillaan parisuhde, johon sitoudumme, on elämämme antoisin, mutta samalla myös haastavin ihmissuhde. Antoisan ja haastavan siitä tekee mm. se, että se muistuttaa elämämme ensimmäistä ihmissuhdetta, suhdetta vanhempiimme. Siitä varhaisesta suhteesta ovat peräisin eväämme rakentaa ja elää parisuhteessa: tapa kokea ja ilmaista itseämme, tunteitamme, seksuaalisuuttamme ja läheisyyttämme.

Monet ristiriidat parisuhteessa liittyvätkin usein siihen, että odotamme puolisomme täyttävän sisimpämme tarpeita ilman, että edes sanoitamme niitä hänelle. Ja se juuri on pienen lapset toive kaikkivoivalle vanhemmalleen. On tärkeä asia tiedostaa ja itsellemme muistuttaa, että paraskaan puoliso ei voi täyttää kaikkia lapsuutemme vaillejäämisiä. Onkin suuri haaste – ehkäpä koko elämän mittainen haaste – opetella itse ottamaan vastuu omista tunteistamme.

Parisuhde parhaimmillaan on sitä, että puolisot toistensa avulla oppivat tuntemaan sekä itseään että toisiaan lahjoineen ja puutteineen. On tärkeää, että suhteessa on lupa ja tilaa olla eri mieltä eikä toinen puolisoista koe sitä uhkana itselleen. On myös uskallettava nähdä ja myöntää oma haavoittuvuus ja hylätyksi tulemisen pelkonsa. Parisuhteessa on hyvä uskaltaa sanoittaa puolisolleen sylin, turvan ja lohdutuksen tarve, jota meissä jokaisessa on. Sehän puolestaan tarkoittaa sitä, että on uskallettava ylittää itsessä olevia esteitä ja pelkoja; on voitettava omaa ylpeyttä!

Ristiriidatkin kuuluvat jokaiseen parisuhteeseen. Kun arjessa tulee ristiriitoja, on tärkeää osata ja uskaltaa pysähtyä kuulemaan, miten kukin perheessä voi. Lapset kärsivät vanhempiensa jatkuvasta riitelystä. On tärkeää uskaltaa katsella omaa käyttäytymistä kriittisin silmin. Toista emme pysty muuttamaan, vaikka niin mielellämme sen tekisimme. On uskallettava kuunnella omaa oloa ja ottaa vastuuta itsestä osana perheen hyvinvointia.

Eija Tolonen, perheneuvoja

Jos ei heilaa helluntaina

Jos ei heilaa helluntaina…

Tuttu lausahdus vuosikymmenien takaa, jolloin kesän kynnyksellä mieli oli täynnä toivoa ja odotusta, pelkoa ja jännitystä. Nykyisin tuota lausahdusta kuulee enää harvoin. Johtuukohan se toiveiden ja odotusten puutteesta? Vaiko siitä, että helluntai yksipäiväisenä juhlapyhänä meinaa livahtaa ohi lähes huomaamatta? Tuleva sunnuntai on kuitenkin helluntai.

Aika monilla meistä on heila omassa kodissamme. Heila, jota lupasimme rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Mutta huomaammeko heilaa kodissamme? Onko arki, rutiinit, lapset, työ tai harrastukset asettuneet liian hallitsevaksi välillemme, jotta huomaisimme heilaamme? Onko välillemme vuosien varrella syntynyt sanaton sopimus, että enää ei arjen keskellä osoiteta kiitollisuutta ja huomaavaisuutta hänelle, joka kuitenkin niin monin tavoin vaikuttaa elämäämme? Olemmeko pikkuhiljaa huomaamatta urautuneet tietynlaiseen kanssakäymiseen ja erehtyneet luulemaan, että mitään ei ole enää tehtävissä? Olemmeko kenties jo lopettaneet odottamasta ja haaveilemasta, että saisimme kodissamme osaksemme vip-kohtelua ja samalla unohtaneet, että muutos voi alkaa vain minusta itsestäni?

Entä jos yrittäisin tehdä asialle jotakin?

Menisin yllättäen vaikka ovelle vastaan, kun hän tulee kotiin.

Valmistautuisin kohtaamaan hänet sydämellisesti ja kauniisti.

Puhuisin hänelle ystävällisesti ja lempeästi.

Kiittäisin valmiiksi silitetyistä paidoista.

Yllättäisin kauniilla kukkakimpulla ilman mitään erityistä merkkipäivää.

Päivällisen jäljiltä tarjoutuisin siistimään keittiön.

Kampaisin hiukseni ihan vain häntä varten.

Pyytäisin hänet seuraksi seuraavalle iltalenkilleni.

Lähtisin kaveriksi pesemään autoa.

Kuuntelisin hänen ajatuksensa loppuun keskeyttämättä.

Pyytäisin reilusti ja selkeästi anteeksi, kun huomaan satuttaneeni häntä.

Vapauttaisin hänet reilusti sanoilla ”saat anteeksi”, kun hän seuraavan kerran on pahoillaan jostakin.

Tarjoutuisin vapaaehtoisesti hieromaan hänen hartioitaan.

Katsoisin joinakin iltoina urheiluruudun hänen seuranaan.

Pyytäisin päästä kainaloon, kun tunnen itseni yksinäiseksi.

Jospa iloitsisin omasta heilastani tänä helluntaina. Voisikohan se tuoda mukanaan jotain hyvää, kenties kesäänikin – vaiko vielä pidemmälle?

”Hellyys, vastuuntunto

meille lahjoita,

että toisiamme

voimme palvella.” Virsi 241:3

Eija Tolonen

Miten pilata avioliitto?

Miten pilata avioliitto ?

Elokuva ”21 tapaa pilata avioliitto” on yksi tämän talven puheenvuoro avioliiton puolesta. Elokuva on komedia, jossa avioliittoon liittyviä kliseiden kautta ja niitä kärjistäen löydetään huumoria. Näin voidaan käsitellä arjen parisuhdetodellisuudessa olevia kipeitäkin asioita.

Elokuva on elokuva ja siinä joudutaan tekemään yksinkertaistuksia ja pelkistyksiä.

Elokuvan näkökulma on kyyninen: avioliitto on tuomittu epäonnistumaan jo lähtökohdissaan. Päähenkilö on avioliittotutkija, joka haastattelee häitään viettäviä pariskuntia. Lopulta näyttää , että kaikki he eroavat. Elokuva tuo esiin joitakin yleisiä ja tuhoisia käyttäytymismalleja. Samalla elokuvan päähenkilön kautta katsotaan omien vanhempien avioliiton vaikutusta siihen, miten itse suhtautuu ja mieltää avioliittoon. Peilinä on samassa talossa asuva hyvin ikääntynyt pariskunta, joka lienee ollut naimisissa on 50 vuotta tai enemmän.

Elokuva on avioliitto myönteinen siinä mielessä, että se paljastaa avioliiton tuhoisia käyttäytymismalleja. Elokuva ei tuo esiin, miten aviosuhdetta tulisi hoitaa, että se kestäisi elämän loppuun asti. Jo näidenkin tuovien käyttäytymismallien tiedostaminen, vastuunsa ottaminen niistä ja niiden muuttaminen vie monta pykälää eteenpäin.

Hääkellojen soidessa samalla soivat kukin omien lapsuuden ja nuoruuden traumojen kellot, ehkä jo edellisen sukupolven traumojen kellot. Niihin me olemme sidotut. Irti on mahdollista päästä menemällä itseensä ja tiedostamalla niitä. Tämä on kipeä tie. On paljon helpompi projisoida ne puolisoon ja vastuutta hänet omista ahdistuksistani. Käyttää puolisoa omien ahdistusteni säätelyvälineenä. ja on surullista, Jos toinen suostuu toisen ahdistuksen säätelijäksi. Myötätunto auttaa, ei olla toisen ahdistuksen säätelijä.

Suurimpia ongelmia on uskallanko avata itseni toiselle – kertoa tunteeni, toiveeni unelmani

vain suojaanko itseni – rakennan muurin ympärilleni

naiset haluavat, että miehet muuttuvat; miehet eivät halua naisten muuttuvan ja todellisuudessa naiset muuttuvat ja miehet eivät muutu.

parisuhteen kriisi on merkki siitä, että vanhat toimintamallit/ tavat ilmaista rakkautta ja ratkoa konflikteja eivät enää toimin, on aika etsiä uusia tapoja elää yhdessä.

ratkaisuna tässä on erillisyys. ilman erillisyyttä ajaudutaan eroon; erillisyys on vastuun ottamista

Jouko Vesala

Perhekriisit ja työnantaja

Perhekriisit ja työnantaja

Perhe- ja parisuhdeongelmat heijastuvat usein työntekijän työhön ja työsuorituksiin. Perheongelmat vievät ihmisen keskittymisen työstä. Erityisesti tämä koskee niitä työntekijöitä, jotka joutuvat työskentelemään yksin. Ajatukset karkaavat lähisuhteiden ongelmiin. Yksin pohtiessa ongelmat näyttävät suuremmilta kuin ovatkaan tai ne pakataan mielen pohjalle olemattomiksi. Asiasta kirjoitti HS 18.8.2013.

Työterveyslaitos teki tutkimuksen Työ ja Terveys Suomessa 2012. Joka viides nainen ja joka kahdeksas mies kertoivat perheongelmien vievät keskittymisen työstä. Perhe-elämän ongelmat vaivaavat miehiä töissä harvemmin kuin naisia. Kun perheongelmat vaivaavat miehiä, niin ne stressaavat miehiä paljon voimakkaammin kuin naisia. Tämä näkyy miesten työvireessä ja stressissä. Naisilla on helpommin luontaisia puhekumppaneita, joiden kanssa jakaa ongelmiaan. Miehet eivät helposti puhu asioistaan tai ei ole kenelle puhua.

Kun parisuhde tai perhe-elämä kriisiytyy, niin silloin on työnantajan etu, että työnantaja voisi jollain tavalla tukea työntekijän kriisistä selviytymistä. Mitä nopeammin kriisi ratkeaa, niin sitä paremmin työnantajakin saa työntekijältään normaalin työpanoksen. Jokaiselle parisuhteelle on selvästi hyötyä siitä, että toistuvien ongelmien ilmaantuessa lähdetään mahdollisimman pian etsimään ulkopuolista apua niiden ratkaisemiseksi.

Perheneuvonnassa asiakkaat usein sanovat, että on hankala löytää aikaa vastaanotolle, koska työnantaja ei hyväksy yhden tai kahden tunnin poissaoloa esim. pariterapiaa varten. Jotkut työantajat antavat tämän takia olla pois työstä tai joustaa työajoissa. Tämän ”jouston” työnantaja saa itselleen nopeasti takaisin korkojen kera. Jotkut työnantajat sisältävät työterveyssopimukseensa tietyn määrän käyntejä psykologin luona. Joustamisen myötä voittavat niin työntekijä kuin työnantajakin.

Lahdessa oli suurista kaupungeista ( yli 60 000 asukasta) selvästi eniten avioeroja vuonna 2012. Lahden avioeronneisuuden suhdeluku oli 3,1. Seuraavina tulivat Vantaa 2,9; Helsinki 2,8; Espoo, Tampere ja Hämeenlinna 2,7. Koko kaupunkimme etu on panostaa nykyistä enemmän perhe-elämän ja parisuhteiden hoitamiseen ja ilmaantuvien kriisien selvittämiseen. Tämä on ennen kaikkea puolisoiden ja heidän lastensa etu. Samalla se säteilee hyötyä työelämään työntekijän työpanoksen muodossa ja koko sosiaali- ja terveyssektori vähentyneenä työpaineena ja muina kuluina.

Jouko Vesala

Perheneuvonnan johtaja,

TM, psykoterapeutti (vet.), kirkon työnohjaaja

Avioliitot ovat valtaosin onnellisia

Avioliitot ovat valtaosin onnellisia

Noin 80 % parisuhteessa elävistä elää melko tai erittäin onnellisessa liitossa. Tämä käy ilmi Väestöliiton uudessa vuoden 2013 perhebarometristä.

Perhebarometriin osallistui yli 3 000 miestä ja naista, jotka olivat solmineet avio- tai avoliiton vuonna 2005. Noin puolet heistä oli edelleen tässä liitossaan. Ruotsinkieliset olivat hiukan onnellisempia kuin suomenkieliset. Avioliitossa elävät olivat tyytyväisempiä parisuhteessaan kuin avoliitossa elävät.

Mihin parisuhteen onnellisuus perustuu? Tätä kysyttiin perhebarometrissa laajasti, samoin kuin, mikä johti pariskunnat eroon. Tässä kerron lyhyesti parisuhteen onnellisuuden perustekijät tärkeysjärjestyksessä niin kuin vastaajat sen ilmoittivat.

Selvästi tärkeimmät kaksi perustekijää parisuhteen onnellisuudessa ovat luottamus puolisoon kaikissa asioissa sekä kumppaneiden molemmin puolinen arvostus ja kunnioitus. Luottamus sisältää vahvan sitoutumisen perheeseen. Arvostus ja kunnioitus puolestaan sisältävät sen, että kokee itse olevansa kumppaniansa silmissä aidosti hyväksytty. Tämä vähentää tarvetta kritisoida puolisoaan tai hänen tekojaan.

Kolmanneksi nousivat samantyyppiset elämänarvot. Ne koettiin vahvistavan rakkauden tunnetta ja tämä puolestaan tuotti yhteenkuuluvuutta, joka on onnellisuuden kannalta oleellista.

Mahdollisuus ja kyky puhua ja jakaa kaikki asiat mainittiin neljänneksi tyytyväisyyttä lisääväksi tekijäksi. Puhumalla ilmaistiin, mitä kaipaa ja mikä tuntuu hyvältä. Näin puolisot olivat tietoisia toistensa mielensisällöistä. Tähän liittyen parisuhteen onnellisuutta lisäsi kyky kuunnella toista ja ilmaista omia tunteitaan sekä huomioida toista. Puolisoille tämä merkitsi läsnäoloa ja keskinäistä avoimuutta.

Onnellisessa parisuhteessa on myös ristiriitoja. Olennaista on kyky avoimesti käsitellä ja selvittää ristiriitoja. Tämä lisäsi merkittävästi uskoa liiton jatkumiseen. Yksi eroon johtava keskeinen tekijä oli selvittämättömät ristiriidat.

Edellisten lisäksi merkittävää oli aktiivinen ja tyydyttäväksi koettu seksielämä. Tämä ei silti noussut ensimmäiseksi, kun pariskunnat kirjasivat suhteensa onnellisuustekijöitä. Näyttääkin siltä, että edellä olevat tekijät johtavat hyvää seksielämään.

Lopuksi onnellisen parisuhteen tekijöistä mainittiin tasapuolinen osallistuminen kotitöihin sekä perheen elättämiseen. Tyytyväisissäkin liitoissa kehittämishaasteeksi nähtiin edelleen kahdenkeskisen ajan määrän lisääminen. Edellä kerrotut tekijät muodostavat kokonaisuuden, joka helposti luo myönteisen kehän puolisoiden välille.

Parisuhteeseen ollaan valmiit panostamaan ja se nähdään kaikkien vastaajien kesken erittäin merkittäväksi elämässä. Kun miettii puolisolleen joululahjaa, niin voisiko tässä olla jonkinlaisen polun pää, josta lähteä liikkeelle. Itseään voi muuttaa ja sillä on vaikutusta laajemmin. Uskottava myönteinen palaute puolisolleen on aina hyvä lähtökohta.

Rauhallista joulunaikaa toivottaen

Jouko Vesala

PS. Perhebarometri 2013 on kokonaisuudessaan Väestöliiton nettisivuilla:

http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/perhetutkimus/perhebarometri2/

Rakentava riitely

Rakentava riitely

Erimielisyyksiä ei voi estää, eihän? Kaksi ihmistä eivät voi olla kaikesta yhtä mieltä, vaikka paljon yhteisiä arvoja ja näkemyksiä olisikin. Miten ratkaista erimielisyyksiä niin, ettei riidoista tulisi katkeria valtataisteluja, toisen nujertamisyrityksiä tai tapa purkaa paineet läheisimpään ihmiseen.

Sanoisin, että huomiota kannattaa kiinnittää ainakin kolmeen asiaan: vuorovaikutukseen, asenteeseen ja ajoitukseen. Vuorovaikutuksessa voimme itse kukin kehittää rakentavaa puhetapaa. Syytös tai ongelma kannattaa kääntää toiveeksi, missä kerromme, mitä asia minulle merkitsee. Myönteinen ja täsmällinen asian kuvaus helpottaa viestin perille menoa ja kun kerromme asian itsestämme käsin emmekä toista syyttäen, toisen on helpompi jäädä kuuntelemaan mitä oikein haluamme sanoa.

Riitapukarimme vaistoaa myös asenteemme: kun kerron asiaani, asetanko itseni toisen ylä- vai alapuolelle vai olemmeko samalla tasolla? On hyvä tarkistaa itseltään haluanko oikeasti kuulla ja ymmärtää toista? Varma tapa lisätä vettä myllyyn riitelyssä on, kun keskeyttää, mitätöi, halveksuu tai vaihtaa puheenaihetta toisen yrittäessä kertoa näkökulmaansa. Toisen aito kuunteleminen ja kunnioittaminen puolestaan rakentavat yhteyttä.

Ajoitus on olennainen! On hyvä miettiä, milloin ottaa vaikeita asioita käsittelyyn. Paras ajankohta on yleensä silloin, kun hetki on rauhallinen, molemmat ovat kylläisiä, riittävän virkeitä ja hyvillä mielin. Lapsia ei parane sekoittaa riitaan, jos kyse on aikuisten asioista. Jos tunteet kuumenevat liikaa, kannatta ottaa aikalisä ja palata asiaan, kunhan tunteet ovat jäähtyneet.

Rakentavaan riitelyyn tai erimielisyyksien ratkomiseen kuuluu tietysti myös sopiminen. Tärkeää onkin, ettei asioita jätettäisi käsittelemättä vaan ne otetaan esille ja pyritään pääsemään jonkinlaiseen ratkaisuun. Joskus voidaan päätyä minun ehdotukseen, toisinaan sinun. Kompromississa molemmat joustavat kannastaan. Aivoriihi voi auttaa keksimään yhdessä myös aivan uusia ratkaisumalleja ja välillä puolestaan on hyväksyttävä, että yksimielisyyteen ei päästä. Aivan kaikessa meidän ei tarvitsekaan saavuttaa yksimielisyyttä. Voimme kunnioittaa toistemme erilaisuutta ja erilaisia näkökulmia.

Jos olen loukannut toista riidellessämme, on tarpeen nöyrtyä ja pyytää anteeksi. Ihmisen tekee ”suureksi” se, että osaa tarpeen tullen nähdä omat puutteensa ja reilusti myöntää ne. Nöyryys ei kuitenkaan tarkoita nöyristelyä. Välillä on hyvä myös antaa anteeksi, niin itselleen kuin toiselle. Tunteet tulevat anteeksiannon prosessissa perässä, joten lopullinen anteeksianto voi viedä aikaa. Oleellista on kuitenkin haluanko antaa anteeksi? Anteeksisaaminen voi olla ilahduttavan vapauttava kokemus, mikä keventää elämänkuormamme taakkaa!

Miltä kuulostaisi ensi alkuun opetella kaksi (haastavaa) lausetta elämän erimielisyyksiin: ”Olet oikeassa. Minä olin väärässä.”?

Minna Matilainen

Päivän neljä tärkeää hetkeä

Päivän 4 tärkeää hetkeä

Jos haluat vaikuttaa ilmapiiriin, joka vallitsee sinun ja puolisosi välillä, kiinnitä huomiota päivän neljään tärkeään kohtaamisen hetkeen. Nämä hetket ovat: aamuherääminen, töihin lähtö, töistä paluu ja nukkumaan meno.

Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, näiden neljän hetken on havaittu vaikuttavan paljon siihen, millaiseksi kokonaisilmapiiri parisuhteessa koetaan. Eikä toisaalta vain parisuhteessa, myös lapsille on merkityksellistä, miten heidät päivän tärkeissä hetkissä kohdataan ja miten heihin suhtaudutaan.

Näiden ohikiitävien, pienten, muutaman sekunnin kestävillä kohtaamisilla pystymme viestittämään toiselle yllättävän paljon. Arvostanko tuota toista tai arvostaako hän minua, välitänkö, olenko kiinnostunut vai onko toinen minulle yhdentekevä tai itsestäänselvyys, millä mielellä toiseen suhtaudun? Vai, mitä mieltä itse olet? Kun kohtaatte puolisosi kanssa aamulla ensimmäisen kerran, onko sillä merkitystä sinulle antaako toinen sinulle hellän aamusuukon, toivottaa ”huomenet” ja katsoo silmiin? Vai onko hän niin syventynyt aamulehteen, ettei edes huomaa tuloasi keittiöön, saati että sanoisi sinulle jotakin? Tai kun palaatte töistä kotiin, huomioitteko toisianne ja jos huomioitte, ovatko ensimmäiset sanat kiukkuista harmistumisten purkamista vai ystävällistä toisen tervehtimistä?

Työpaikoilla ja kodin ulkopuolella useimmat meistä muistavat hyvät käytöstavat, mutta miten ne niin helposti unohtuvat kotona, jossa kuitenkin elävät yleensä ne meidän elämämme tärkeimmät ihmiset?

Pienillä liikkeillä on joskus suuri vaikutus. Jos valtamerilaiva muuttaa kurssiaan piirunkin verran, on sen määränpää ja satama aivan toinen kuin alun perin. Usein kodin ilmapiirikin voi muuttua jo hyvin pienillä liikahduksilla ja muutoksilla. Välttämättä ei aina tarvita muuta kuin, että alan vähän selkeämmin osoittamaan toiselle sen, mitä toinen minulle merkitsee; pienillä katseilla, hellillä kosketuksilla, ystävällisillä sanoilla… jotka viestittävät: sinä olet minulle tärkeä.

Minna Matilainen

Turvallista työpäivää!

Turvallista työpäivää!

 

Kesä on tulemisia ja lähtemisiä. Toivottelemme toisillemme hyvää lomaa ja turvallista matkaa. Kaikki eivät kuitenkaan lomaile kesällä, vaan käyttävät lomansa kesätöihin.  Millä sanoilla lähetämme toisemme töihin? Oletko koskaan kuullut kenenkään toivottavan turvallista työpäivää? Minä en. Turvallista matkaa minulle on kyllä toivotettu moneen kertaan ja hyvä niin, mutta turvallista työpäivää ei. Eikös olekin merkillistä. Ikään kuin kaikki elämän riskit olisivat liikenteessä.

Olen miettinyt kevään aikana työturvallisuutta, jonka turvaamiseksi ja parantamiseksi Suomessa on säädetty ihan oma lakinsa. Työturvallisuuslain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi. Hyvä työturvallisuus on sekä työnantajan että työntekijän etu. Jos asiat ovat kunnossa, molemmat voittavat.

Työturvallisuus ei aina kuitenkaan kaikilta osin toteudu. Useat työnantajat näyttävät tavoittelevan työturvallisuuden minimiä, laillisen ja laittoman rajaa.  Fyysisen tai henkisen kuormittumisen riskeistä ei piitata ja asioita hoidetaan sokean lyhytjänteisesti, välinpitämättömästi tai ahneesti.  Liiallisilla tehokkuuspyrkimyksillä sekä työn tehokkuus että turvallisuus kärsivät – ihmiset kärsivät. Pienellä lisäkuormituksella saatetaan menettää työntekijän työpanos kokonaan lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa.  Pahimmassa tapauksessa koko työyhteisö sairastuu.

Työturvallisuuslain velvoitteet työnantajaa kohtaan ovat laajat, mutta myös työntekijä itse on velvollinen huolehtimaan omasta ja muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä. Minkäänlaista häirintää tai epäasiallista kohtelua ei tule sallia. Työntekijää koskee ilmoitusvelvollisuus havaitsemistaan vaaroista, olivatpa ne laadultaan henkisiä tai fyysisiä. Työturvallisuuslain noudattamista valvovat työsuojeluviranomaiset. Kristillisissä seurakunnissa ja järjestöissä kultainen sääntö ohjaa etsimään työturvallisuudessa ja hyvinvoinnissa pikemminkin maksimia kuin minimiä. Valitettavasti todellisuus näyttää toisenlaiselta.

Tilastokeskuksen tekemien laajojen ja pitkäkestoisten työoloselvitysten mukaan suurimmat muutokset työoloissa kielteisempään suuntaan ovat olleet epävarmuuden ja kiireen lisääntyminen. Kun työpaikoilla lisäksi korostetaan yksilöllistä työsuoritusta ja kilpailu lisääntyy, sosiaaliset suhteet ja yhteistyö kärsivät. Henkilökohtaista työsuoritusta korostavat arviointi- ja palkitsemisjärjestelmät soveltuvat huonosti tiimityön periaatteisiin.

Olen elämäni aikana tavannut paljon enemmän ihmisiä, jotka ovat menettäneet fyysisen tai henkisen terveytensä työpaikalla kuin niitä, jotka ovat menettäneet sen liikenteessä. Siispä toivotankin sinulle virkistävää lomaa ja turvallisia työpäiviä lomien jälkeen.

 

Timo Poikolainen