Harjoittelijana parisuhteessa

Harjoittelijana parisuhteessa

 

Elämä on aika monimutkaista, jos sitä tarkemmin tarkastelee. Yksi haastavimmista alueista siinä ovat ihmissuhteet – usein ennen muuta parisuhde. Kun joskus on vaikeaa ymmärtää edes itseään, miten sitten voisi oikeasti ymmärtää toista? Tunteista ja tärkeistä asioista puhuminen on vaikeaa, etenkin silloin kun on loukkaantunut ja pettynyt. Kun on toistuvasti kokenut, että toinen ei kuitenkaan kuuntele saati ymmärrä oikein, on helpompaa olla hiljaa, lakaista vaikeat asiat maton alle ja olla kuin niitä ei olisikaan. Puhutaan kauppa-asiat ja lasten kuulumiset ja hoidetaan arjen työt. Mutta kumpikin osapuoli jää pohjimmiltaan yksin, todellista kohtaamista vaille.

Joskus parisuhde vaikuttaa lähinnä taistelulajilta. Kumpikin hioo aseitaan, joilla voi satuttaa toista yhä pahemmin ja uusin tavoin. Loukkaantuminen ja ylpeys kasvattavat kumppanusten väliin muurin, jonka yli sitten herkempänä hetkenä yritetään vähän kurkistella, lepytellä. Että eikös meillä sittenkin ole ihan hyvä olla yhdessä, vaikka ihan muuta on annettu toistemme ymmärtää. Onhan meillä vielä rakkautta, onhan?

Kaiken vaikeuden, väärinymmärrysten ja loukkaantumisten takana pareilla on usein valtavasti rakkautta toisiaan kohtaan ja kaipausta lähemmäs toista. Se – pitkä parisuhde – vain on niin vaikea laji. Harvaa meistä on opetettu pyytämään anteeksi saati näyttämään omaa haavoittuvuuttamme ja tarvitsevuuttamme. Loukkaantuneena on vaikeaa kuunnella toista, suhtautua avoimesti. Minusta on lohdullista ajatella, että me kaikki olemme elämän ensikertalaisia, oikeastaan harjoittelijoita. On luonnollista, että emme aina osaa – kuinka voisimmekaan?

Kun suhtaudumme itseemme ja toisiimme parisuhteen harjoittelijoina, voimme katsella vaikeuksiamme vähän armollisemmin silmin. Sinä olet yrittänyt noilla keinoilla, noilla eväillä mitä olet saanut – minä puolestani omillani. Välillä menee pieleen, ja pahasti. Mutta harjoittelijalla on oikeus epäonnistua, tehdä pahojakin virheitä. Niitä voidaan sitten selvitellä, niistä voidaan selvitä eteenpäin.

Harjoittelemiseen kuuluu kuitenkin myös vastuuta. Vastuuta siitä, että oikeasti pyrkii oppimaan, tekemään parhaansa ja muuttamaan tarvittaessa tyyliään. Usein se merkitsee kuuntelemisen ja omasta puolestaan puhumisen opettelua. Vastuunottoa parisuhteen harjoittelussa voi olla myös ulkopuolisen avun hakeminen.

Eräs asiakkaani tuli vastaanotolle yksin. Hänen puolisonsa ei tullut kuulemma siksi, että hänen mielestään vain hullut tarvitsevat minkään sortin terapiaa ja hän ei ole hullu. Sittemmin pari erosi. Itse jäin ihmettelemään tätä vanhanaikaista käsitystä. Me remontoimme kotimme ja huollatamme automme, kutsumme korjaajan ties mille koneillemme. Miksi ihmeessä sitten emme huolehtisi paljon tärkeämmästä, parisuhteesta, kun siinä on menossa jotakin pieleen tai vaikka kun keskusteluyhteys reistaa? Joskus voi olla hulluutta jättää tilaisuus käyttämättä.

Perheneuvojan vastaanotolla istutaan puolentoista tunnin ajaksi kerrallaan peilaamaan omaa suhdetta ja sen tilannetta. Perheneuvojan tehtävänä on auttaa parin kumpaakin osapuolta kertomaan asioista omalta kannaltaan ja pitää huolta siitä, että kumpikin tulee kuulluksi. Syyllisiä ongelmiin ei etsitä, syitä kylläkin. Ulkopuolisen kysymykset voivat auttaa paria näkemään tilannettaan toisenlaisista näkökulmista, sekä löytämään pikkuhiljaa siihen helpotusta. Jo se, että välillä istutaan kaikessa rauhassa puhumaan ”meistä”, on monelle hyvin tärkeää. Vähitellen yhteys voi löytyä. Harjoittelijat oppivat taas vähän lisää.

 

Heli Pruuki
Perheneuvoja
Lahden seurakuntayhtymän perheasiain neuvottelukeskus