Hauras luottamus

Tänään tulin autolla töihin. Kun käänsin rattia oikealle, auto muutti kulkuaan sen mukaan ja pysähtyi, kun jarrutin. Liikennevalot toimivat niin kuin pitikin: kun minulle vaihtui vihreä, risteävä liikenne joutui odottelemaan. Vastaantulijat pysyivät omilla kaistoillaan eikä kolareita sattunut.

Olen joskus yrittänyt kuvitella miten mahdottomaksi yksinkertaisetkin asiat menisivät, jos en voisi luottaa kehenkään enkä mihinkään. Jo pelkkä töihin tuleminen kävisi mahdottomaksi, kun epäiltyjen listalla olisivat auton turvallisuus, liikennevalojen johdonmukainen toiminta, liikennesääntöjen noudattaminen ja muiden tienkäyttäjien toiminta. Ilman luottamusta maailma näyttäytyisi tuskastuttavan arvaamattomana.

Työmatkani sujui hyvin, mutta elämässä ei aina käy niin. Tieliikenteessäkin on hyvä olla sopivasti varuillaan eikä ajaa liian luottavaisesti. Täydellinen luottamus synnyttää vaarallista sokeutta.

Samoin kuin liikenne, parisuhdekin edellyttää riittävästi luottamusta toimiakseen. Mitä on luottamukseni tänään, jos mittaisin sitä asteikolla nollasta sataan? Entä epäilyni? Nousevatko ne omasta menneisyydestäni vai toisen toiminnasta? Kun epäilen, epäilenkö omia havaintojani, omaa intuitiotani vai toisen luotettavuutta?

Yllätyksenä ilmi tullut uskottomuus synnyttää pitkässä parisuhteessa eläneelle samankaltaisen kokemuksen kuin maanjäristys. Kaikki se, minkä piti olla kestävää ja pysyvää, ei ollutkaan sitä. Maa murenee jalkojen alta hetkessä eikä enää tiedä, mihin voi luottaa. Kaikki aikaisempi tuntuu valheelta. Yksi järistys – eikä mikään ole enää entisellään.

Luottamuksen voi menettää monta kertaa ja monella tapaa. Pienikin epärehellisyys murentaa hauraan luottamuksen. Jos kyse on samasta henkilöstä, luottamuksen rakentaminen kestää jokaisen kerran jälkeen pidempään eikä ehkä koskaan yllä sille tasolle, kuin se oli ennen luottamuksen menettämistä. Luottamuksen palauttaminen ei ole petetyn tehtävä, vaan luottamus korjaantuu ajan kanssa, jos toinen toimii riittävän pitkään riittävän luotettavasti. Siis hän, joka toiminnallaan on aiheuttanut luottamuksen menettämisen.

Puolisona, ystävänä, alaisena tai esimiehenä saatan toimia täysin laillisesti mutta samalla moraalisesti kyseenalaisesti. Esimerkiksi uskottomuus ei ole laitonta. Se ei ole Suomessa aviorikos, mutta useimpien arvojen vastaista se on. Laillisuus on moraalin minimi eikä takaa luotettavuutta, rehellisyyttä tai oikeudenmukaisuutta, saati sitten rakkautta ja ystävällisyyttä. Siksi meillä ovat arvot, jotka ohjaavat toimintaamme sielläkin, mihin lain koukerot eivät yllä. Moni raastava riita jäisi riitelemättä, jos olisimme paremmin tietoisia omista ja läheistemme arvoista ja kunnioittaisimme niitä molempia.

Joskus asiakkaani ovat rakentaneet arvokorteista pöydälle kolme suoraa: minun, sinun ja meidän arvomme. Epäarvot on saanut heittää vaikka matolle tai sivupöydälle. Korttien tärkeysjärjestykseen laittamisen lomassa on käyty arvokasta keskustelua. Puolison toiminnan takana onkin voinut havaita hänelle tärkeitä arvostusasenteita. Kyse ei ole ollutkaan ensisijaisesti ajankäytöstä vaan erilaisista arvoista. Joskus on havahduttu arvojen ja todellisuuden väliseen ristiriitaan. Arvot ovat kyllä hyvät, mutta elämä ei mene niiden mukaan. Kuka tai mikä elämääni ohjaa? Ajaudunko vain tottumusten tai kiireellisten asioiden vietävänä kuin lastu laineilla vai toiminko arvojeni mukaisesti? Tavoitearvot luovat arvopohjan, mutta kotiemme ja työpaikkojemme ilmapiiri tai paikallinen liikennekulttuurimme ovat juuri niin hyviä tai huonoja kuin toteutuneet arvomme. Lisäänkö minä toiminnallani luottamusta siellä missä liikun?

 

Timo Poikolainen