Sanotaan, että vauva syntyy psykologisesti silloin hän saa äidin/hoitajan katseen ja kosketuksen. Katseen ja kosketuksen kieli on universaalia. Miten aikuisina näemme toisemme? Tulemmeko parina, miehenä ja naisena, olevaiseksi vasta, kun katsomme toisiamme? Nähdyksi tuleminen viittaa hyvin varhaisiin kokemuksiin. Silmiin katsominen ja kevyt kosketus tekevät näkyväksi.

Herran siunauksessa (4 MS: 24-26) sanotaan ” Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen”. Kun olemme aitoja toistemme edessä ja emmekä vältä katsetta, emme voi paeta pimeitä puoliamme, raadollisuutta. Yhtä lailla kuin Herran siunauksessa, tarvitsemme armollisuutta toisiamme kohtaan, tarvitsemme armollisuutta myös itseämme kohtaan. Vaikeinta lienee antaa itselle anteeksi. Kun parisuhteessa tapahtuu erillistymistä, yksilöitymistä, silloin tunnistamme omat tarpeemme, sen, mikä itselle on tärkeää. Erillistyminen on tärkeä parisuhteen vaihe, jolloin kaksi ihmistä ensin löytävät itsensä ja sitten toisen. Tuolloin on merkittävää, vaikeista ajoista huolimatta, katsoa lämpimästi ja tulla nähdyksi. Erillistymisen vaiheessa kuitenkin vältämme katsomista ja samaan aikaa vahvasti toivomme tulevamme nähdyksi omine tarpeinemme. Tarvitsemme armollisuutta.

Samaisessa Herran siunauksessa sanomme: ” Herraa kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan”. Toisessa murrosiässämme teininä haemme remuten ja räyhäten vanhempien hyväksyvää ja rajoittavaa katsetta. Toivomme olla rauhassa siitä, että vanhempamme eivät hylkää meitä. Parisuhteen erillistymisvaiheessa loppujen lopuksi haemme toisen hyväksyntää ja rauhaa omiin tarpeisiimme. Kun katsomme toisiamme, milloin ihmetellen, milloin lämmöllä, kertoo siitä, että toinen ei ole yhdentekevä.  Sisimmässämme toivomme katsetta ja kosketusta siitä, että saamme olla suhteessamme rauhassa.  Kun Jumala kääntää kasvonsa meidän puoleemme, se on täynnä armoa ja rauhaa. Puolisoina me voimme siunata, kaikesta myrskystä huolimatta, toisiamme ja olla levossa suhteessamme.

Katsokaamme ja koskettakaamme toisiamme rauhassa ja lämmöllä.

Veijo Pesonen, perheneuvoja