Kysymys esitettiin minulle maaliskuussa kirkon perheneuvonnan juhlaillassa. Työni perheneuvonnassa on ollut matkaa elämän ytimessä ja samalla matkaa omaan itseeni.

Elämä kaikkineen on paljon monimuotoisempaa kuin osaamme kuvitellakaan. Kukin ihminen on ainutlaatuinen oma itsensä, paljon ihmeellisempi kuin mitä voimme arvatakaan. Kukin kantaa omaa salaisuuttaan ja viisauttaan. Ihminen on jatkuvan löytöretken ihmemaa.

Parisuhde on loppumaton ja yllättävä seikkailu omaan itseen ja samalla kumppaniin. On mahdotonta tuntea puolisoaan enemmän kuin itseään. Niinpä parisuhde onkin haaste yhä syvempään itsetuntemukseen. Samalla parisuhde haastaa kiinnostumaan puolisosta ja hänen sisäisestä maailmastaan. Parisuhteen kautta on mahdollisuus löytää itsestä hämärään jääneitä katvealueita. Se voi avata meissä aivan uusia todellisuuksia itsessämme. Meiltä kysytään, olemmeko valmiit tälle matkalle??

Löytöretkeä omaan itseen ja puolisoon on mahdotonta tehdä yksin. Tarvitaan kaveri. Matka on pelottava ja samalla vapauttava. Liian usein se jätetään kesken. Arjen kiireet saattavat viedä ajan ja voimat varsinkin pikkulapsiperheissä. Vaikka ajan myötä puoliso tuleekin kovin tutuksi, hänessä on aina paljon tuntematonta. On suuri harha luulla tuntevansa puolisonsa täysin ja kuvitella, ettei hänestä löydy enää mitään uutta. Tämä harha pysäyttää kasvun ja kehityksen. Matka keskeytyy. Parisuhde jumiutuu. Puoliso ja oma itse jäävät tuntemattomiksi. Tuntematonta on vaikea rakastaa.

Parisuhde muovaa ihmistä. Kumpikin vaikuttaa toiseen ja samalla itseen puolison kautta. Vuorovaikutus voi kääntyä negatiiviseksi. Syyttely saattaa jäädä päälle väsymykseen saakka. Entäpä jos ”juupas – eipäs” –sanaharkan taakse onkin kätkettynä kummankin syvä toive kuulluksitulemisesta omana itsenään.

Kuinka tärkeää onkaan tulla kuulluksi ja oppia kuuntelemaan, olla kiinnostunut puolisostaan ihmisenä, hänen ajatuksistaan ja tunteistaan! On tärkeää myös paljastaa toiselle omaa itseään ja kertoa omista ajatuksistaan, tunteistaan ja sisäisestä maailmastaan. Vain siten voi oppia tuntemaan itseään ja puolisoaan. Tähän rohkaisee ja tätä mahdollistaa kolmas tärkeä asia, myötätunnon osoittaminen puolisolle. Ei neuvoja, ei ratkaisuja, ei selityksiä vaan myötätuntoa. Se on toisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on.

Perheneuvonta ja ne asiakkaat, joita olen saanut kohdata, ovat opettaneet minulle tästä. Jokainen asiakas on antanut minulle oman lahjansa. Tätä viisautta olen yrittänyt puolestani jakaa asiakkailleni. Parisuhteessa tarvitaan matkakumppani, joka on rinnalla silloinkin, kun olen väsynyt, kärttyinen ja vihainen – ja erityisesti silloin.

Monet parisuhteen solmut ovat ratkaistavissa, mutta se vaatii lähtemään matkalle omaan itseen ja kiinnostumaan puolison sisäisestä maailmasta.

Siirtyessäni kesän kynnyksellä eläkkeelle kiitän kaikkia teitä asiakkaitani, joita olen vuosien mittaan saanut kohdata perheneuvonnassa.

Jouko Vesala, johtava perheneuvoja