Pienten lasten päivähoito

Pienten lasten päivähoito

– tutkittu tieto käytännössä

Viimeisen kuukauden aikana on käyty julkista keskustelua lasten kasvatuksesta: tuleeko äidin olla kotona hoitamassa pientä lastaan vai voidaanko pieni lapsi laittaa päivähoitoon? Mitä tulee ottaa huomioon pienten lasten kasvuolosuhteita järjestettäessä tämän hetkisen tutkitun psykologisen tiedon valossa, jotta lasten kasvuolosuhteet voisivat olla optimaaliset?
Sysäyksen tämän puheenvuorooni antoi psykologian prosessori Liisa Keltinkangas-Järvisen asiantunteva puheenvuoro helmikuun alussa Radio-Suomessa.

Lasten kasvatusvastuu kuuluu vanhemmille. Yhteiskunta kuitenkin luo edellytykset, miten vanhemmat voivat oman kasvatusvastuunsa hyvin hoitaa. Tämä merkitsee riittäviä taloudellisia resursseja koti- ja päivähoitoon sekä järjestelyjä työelämässä.
Lapsen kiintymyssuhdemalli kehittyy kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana. Turvallisen kiintymyssuhteen edellytyksenä on riittävän pitkä ihmissuhde yhteen henkilöön, useimmiten äitiin. Noin 9 kuukauden iässä lapsi alkaa vierastaa ja se kestää noin puoleentoista ikävuoteen asti. On tärkeää, että lapsi voi olla kotona äidin kanssa tämän ikävaiheen yli. Puolentoista ikävuoden jälkeen lapsen optimaalinen hoitopaikka on edelleen koti. Hoitajana voi olla muukin kuin äiti. Tärkeää on, että hoitaja on pysyvä, ei vaihdu. Noin kolmevuotiaat lapset ovat valmiit päiväkotiin, mutta heidänkin kohdalla tiettyjen ehtojen tulee täyttyä. Laajat tutkimukset osoittavat, että 3-4 –vuotiaan päivähoidossa tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: 1) ryhmäkoko voi olla enintään 8 lasta, sillä sosiaaliset taidot opitaan pienessä ryhmässä, 2) hoitajien pysyvyydellä on suuri vaikutus ja 3) hoitopäivän pituus saa olla enintään 6 tuntia. Tutkimuksissa on todettu, että 6 tunnin jälkeen lapsen kortisonitaso (stressihormoni) nousee merkittävästi.  Miltähän meistä aikuisista tuntuisi tehdä meluisassa työpaikassa jatkuvasti 10 tunnin työpäiviä??

Meillä Suomessa on panostettu lastenhoitajien koulutukseen paljon. Heidän motivaationsa on korkea. Päivähoidot tilat ovat erinomaiset. Vaikka suurin osa lapsista voi hyvin, niin miksi yhä useampi lapsi tarvitsee erityistukea?

Näyttää siltä, että yhteiskunnan päätöksenteossa – niin valtakunnallisella tasolla kuin kunnallisella tasolla – on lähes mahdotonta ottaa huomioon psykologinen tieto lapsen kasvusta muuten kuin pullamössöisissä juhlapuheissa. Miten mahdollistaa, että asuntovelallinen vanhempi voi olla kotona lapsensa kanssa vähintään puolitoista vuotta, mielummin kolme? Miltä tuntuisi, jos Lahden kaupunginvaltuuston kevään strategiaseminaarissa Liisa Keltinkangas-Järvisellä olisi tunnin puheenvuoro ja hänen puheensa otettaisiin talouden raamipäätöksissä tosissaan? Mitä tiukempi on kunnan taloudellinen tilanne, sitä tarkemmin rahat tulee kohdentaa niin, että niistä saatava vaikutus on paras mahdollinen – erityisesti tämä koskee lastemme kasvua. Uskon vahvasti, että se säästää meiltä aikanaan erityisopetukseen kohdistuvia menoja ja meille kasvaa terveitsetuntoisia nuoria.
Nyt on aika vanhempien ja päiväkotien henkilökunnan nousta kapinaan ja vaatia, miten optimaaliset kasvun edellytykset voidaan turvata lapsillemme.

Suunvuoro, Radiokolumni 27.2.2009, Jouko Vesala