Pysähdyksiä

Pysähdyksiä

”Teemme asiat nopeasti. Kävelemme nopeasti, puhumme nopeasti ja ajamme nopeasti – myös lomalla. On aurinkoinen iltapäivä, koko maailma näyttää nauttivan siitä, että saa soudella hitaasti virtaavalla joella. Paitsi me. Me olemme päättäneet soutaa kilpaa ankkojen kanssa, voittaa joen rannalla kävelevän naisen ja miehen, joka on ehtinyt pidemmälle omalla veneellään. Vain me saamme aikaan laineita.”

Kirjailija Rob Parsonsin kuvaus kesäisestä hetkestä on huvittava, mutta turhan tuttu. Tänä kesänä päätin unohtaa kiireen ja panostaa hetkessä elämiseen. Päätin pysäyttää ajan. Olen tehokkaan aikakauden ja kasvatuksen tuotos ja usein pitkästynyt ”kiireettömyys- liikkeen” edustajien sanomaan, mutta nyt päätin haastaa ajatukseni ja toimintani ja tehdä jotain toisin. Päätin yrittää elää kesän ilman erityistä toimintaa, tavoitteita ja kiirettä, katsellen mitä tapahtuu kun ei saa aikaan laineita. 

Mitä siis tein kun en varsinaisesti tehnyt mitään ja hidastin tahtia?
Pyöräilin pitkin Tuusulanjärven rantoja katsellen kuinka kevään vaaleanvihreä pelto muuttui oljenkeltaiseksi ja vähitellen huomasin, että polkupyörässä on jarrut. Tapasin ihmisen, jonka kanssa aloitin institutionaalisen elämänkulun ensimmäisen hetkeni – ekaluokan ystäväni, jota en ollut tavannut kahteenkymmeneen vuoteen. Huomasin, että hän on yhä minulle tärkeä ihminen. Olin juhlissa tyttäreni kanssa ja näin kuinka tytär kiiruhti halaamaan 92-vuotiasta suvun vanhinta. Katselin heidän kauneuttaan – iän tuomaa ja nuoruuden raikasta. Noissa hetkissä tiimalasin hiekka pysähtyi. Ehdin nähdä yksityiskohtia ja huomasin, että aika on sekä mielentila että arvojen pelikenttä.

Hurahdinko minä kesäisen pysähtelyni kautta kiireettömyyden ylistykseen? Ehkä en.  Nautin töihin paluusta, aikatauluista ja tavoitteista, mutta opin intervalli- harjoitusten alkeet. Elämään tarvitaan sykettä sekä taukoja. Jotain kesän pysähdyksistä haluan syksyn värikkääseen arkeen tuoda. Yritän pitää mielessäni ajatuksen, että hyvä elämä ei löydy ohituskaistoja käyttämällä vaan tavallisilla teillä ja poluilla ja erityisesti risteyksissä, jotka muistuttavat, että jarruja voi hetkittäin käyttää.

Tunnetasolla minulle tapahtui jotain, jonka Bob Dylanin kerrotaan joskus todenneen lauseena:
”Olin silloin niin paljon vanhempi, nyt olen nuorempi.”

 

Kristiina Silander
perheneuvoja