Rakentava riitely

Rakentava riitely

Erimielisyyksiä ei voi estää, eihän? Kaksi ihmistä eivät voi olla kaikesta yhtä mieltä, vaikka paljon yhteisiä arvoja ja näkemyksiä olisikin. Miten ratkaista erimielisyyksiä niin, ettei riidoista tulisi katkeria valtataisteluja, toisen nujertamisyrityksiä tai tapa purkaa paineet läheisimpään ihmiseen.

Sanoisin, että huomiota kannattaa kiinnittää ainakin kolmeen asiaan: vuorovaikutukseen, asenteeseen ja ajoitukseen. Vuorovaikutuksessa voimme itse kukin kehittää rakentavaa puhetapaa. Syytös tai ongelma kannattaa kääntää toiveeksi, missä kerromme, mitä asia minulle merkitsee. Myönteinen ja täsmällinen asian kuvaus helpottaa viestin perille menoa ja kun kerromme asian itsestämme käsin emmekä toista syyttäen, toisen on helpompi jäädä kuuntelemaan mitä oikein haluamme sanoa.

Riitapukarimme vaistoaa myös asenteemme: kun kerron asiaani, asetanko itseni toisen ylä- vai alapuolelle vai olemmeko samalla tasolla? On hyvä tarkistaa itseltään haluanko oikeasti kuulla ja ymmärtää toista? Varma tapa lisätä vettä myllyyn riitelyssä on, kun keskeyttää, mitätöi, halveksuu tai vaihtaa puheenaihetta toisen yrittäessä kertoa näkökulmaansa. Toisen aito kuunteleminen ja kunnioittaminen puolestaan rakentavat yhteyttä.

Ajoitus on olennainen! On hyvä miettiä, milloin ottaa vaikeita asioita käsittelyyn. Paras ajankohta on yleensä silloin, kun hetki on rauhallinen, molemmat ovat kylläisiä, riittävän virkeitä ja hyvillä mielin. Lapsia ei parane sekoittaa riitaan, jos kyse on aikuisten asioista. Jos tunteet kuumenevat liikaa, kannatta ottaa aikalisä ja palata asiaan, kunhan tunteet ovat jäähtyneet.

Rakentavaan riitelyyn tai erimielisyyksien ratkomiseen kuuluu tietysti myös sopiminen. Tärkeää onkin, ettei asioita jätettäisi käsittelemättä vaan ne otetaan esille ja pyritään pääsemään jonkinlaiseen ratkaisuun. Joskus voidaan päätyä minun ehdotukseen, toisinaan sinun. Kompromississa molemmat joustavat kannastaan. Aivoriihi voi auttaa keksimään yhdessä myös aivan uusia ratkaisumalleja ja välillä puolestaan on hyväksyttävä, että yksimielisyyteen ei päästä. Aivan kaikessa meidän ei tarvitsekaan saavuttaa yksimielisyyttä. Voimme kunnioittaa toistemme erilaisuutta ja erilaisia näkökulmia.

Jos olen loukannut toista riidellessämme, on tarpeen nöyrtyä ja pyytää anteeksi. Ihmisen tekee ”suureksi” se, että osaa tarpeen tullen nähdä omat puutteensa ja reilusti myöntää ne. Nöyryys ei kuitenkaan tarkoita nöyristelyä. Välillä on hyvä myös antaa anteeksi, niin itselleen kuin toiselle. Tunteet tulevat anteeksiannon prosessissa perässä, joten lopullinen anteeksianto voi viedä aikaa. Oleellista on kuitenkin haluanko antaa anteeksi? Anteeksisaaminen voi olla ilahduttavan vapauttava kokemus, mikä keventää elämänkuormamme taakkaa!

Miltä kuulostaisi ensi alkuun opetella kaksi (haastavaa) lausetta elämän erimielisyyksiin: ”Olet oikeassa. Minä olin väärässä.”?

Minna Matilainen