Reagoitko toisin kuin haluaisit?

Reagoitko toisin kuin haluaisit?

 

Monet aikuiset reagoivat ihmissuhteiden kiemuroissa toisin kuin itse asiassa toivoisivat.  Ajattelepa vaikka vierailua tai puhelinsoittoa vanhemmillesi.  Mitä sinussa silloin tapahtuu?  Käyttäydytkö ja tunnetko samoin kuin asuessasi vielä kotona? Kuinka kauan kestää ennen kuin vanhat tunteesi pääsevät pintaan?  Viisi minuuttia? Tunti? Kaksi päivää? Mitä sinussa tapahtuu, kun asiat alkavat kiristymään? Jos pääset niin pitkälle kuin kolme päivää, olet varmaankin onnistuneesti eriytynyt lapsuuden perheestäsi ja ratkonut yhden elämääsi muokkaavan asian varsin onnistuneesti.

Meistä jokainen valitsee reagoida ihmissuhteiden kiemuroissa juuri meille ominaisella tavalla. Tavalla, joka on meille tuttua ja itsestään selvää, mutta toisinaan muille outoa ja yllättävää.  Jotkut yrittävät sopeutua niin rauhallisesti kuin mahdollista kieltäen omat tunteensa tai tekemällä samoin kuin omat vanhempansa; siis istumalla veneessä sitä keikuttamatta riippumatta siitä, mitä pinnan alla liikkuu. Toiset taas tekevät asian selväksi olemalla vastakkaista mieltä vanhempiensa kanssa. Kapinoijiksi heitä saatettaisiin kutsua.  Vielä toiset saattavat yrittää viestittää vanhemmilleen kuinka pahasti he ovat epäonnistuneet vanhempina, muuttaa heitä tai olla heidän kanssaan tekemisissä niin vähän kuin mahdollista.  Kaikki nämä tavat reagoida kertovat siitä, kuinka voimakkaasti kasvuperheemme meitä ohjaa.  Reagoimme, emme käyttäydy tilanteessa aikuisina. Asiaan tuo vielä lisämutkan se, että todennäköisesti peilaamme samoja asioita myös intiimissä parisuhteessa, lapsiemme kanssa, työssä ja ystävyyssuhteissa. Melkoinen vyyhtihän siitä tulee.

Yksi säie tässä punomassamme vyyhdissä on suhde puolisoomme. Puolisoa valitessamme tunnemme vetovoimaa henkilöön, jonka tarpeen määrä läheisyyteen ja etäisyyteen kohtaavat omamme. Kaikkien mahdollisten ehdokkaiden joukosta onnistumme valikoimaan henkilön, jolla on melkein samanlainen identtinen mukavuusalue läheisyyden ja etäisyyden suhteen kuin itsellämme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pari käyttäytyy tai ilmaisee tarpeensa samoin. Ei ihan niin helposti, vaan usein silloin kun toinen haluaa etäisyyttä, toinen haluaakin läheisyyttä. A sanoo B:lle; ”Puhuisit minulle enemmän” ja B sanoo A:lle ”Haluan olla yksin”.  Parit hakeutuvat usein terapiaan käsittelemään juuri tällaista ongelmaa. Usein naisen kokemus on se, että mies on viileä ja etäinen, kun taas mies kokee naisen ”riippuvan” hänessä.  Jos taas nainen alkaakin olla vähemmän tarvitseva ja itsenäisempi, mies alkaa jollain tavalla viestittää riippuvuuttaan naisesta; esimerkiksi epäsuorasti viestittämällä naisen olevan liian itsekäs halutessaan omaa aikaa. Roolit vaihtuvat tilanteesta riippuen, joten toimivassa suhteessa osapuolet osaavat toimia tilanteen mukaan läheisyyden ja etäisyyden jännitteessä valintansa mukaan tunnistaen ja ilmaisten omat tarpeensa.

Ihmisestä tulee oma itsensä vasta sitten kun hän on päässyt irti lapsuuden perheestään, näin sanotaan. Omasta kasvuperheestään on hyvä tunnistaa esimerkiksi ketkä olivat läheisyyttä etsiviä tai
etääntyviä, missä tilanteessa näin tapahtui, oliko kullakin mahdollisuus olla oma itsensä ja silti lähellä toisia?  Hyvin toimivissa ihmissuhteissa osapuolet kykenevät liikkumaan tilanteissa tunnistamalla ja ilmaisemalla tarpeensa olla lähellä tai toisessa tilanteessa taas ottamalla tilaa itselleen – ja suoda sama myös toiselle.

 

Hannele Pihkakoski