Toisenlainen joululahja

Toisenlainen joululahja

Kun ensi kertaa huomasin Kirkon Ulkomaanavun toisenlaiset lahjat, olin innoissani: Vihdoinkin jotain hänelle, jolla on jo kaikkea, ja joka ymmärtää paitsi hyvän tekemisen, myös huumorin päälle. Hän sai jouluksi viisi sikaa, ja lahja meni taatusti tarpeeseen. Kaikille osapuolille tuli aidosti hyvä mieli. Sittemmin olen huomannut, miten monet osaavat arvostaa moisia lahjoja, vaikka lahjan saajalle tulee käteen vain kortti.
Kuulun niihin, jotka helpottuneina hihittelivät marttojen neuvolle siivota kaapit jouluksi siinä tapauksessa, että aikoo viettää joulun kaapissa. Muutenkin asiat voisi laittaa tärkeysjärjestykseen – listata, mikä kaikki aiheuttaa sitä kuuluisaa joulustressiä, ja miettiä, mikä kaikki siitä on oikeasti jonkun mielestä välttämätöntä. Jos perhe on yksimielinen siitä, että on mukavaa viettää joulua kohtuullisen siistissä kodissa, voidaan sopia siitä, milloin hoidetaan koti yhdessä kuntoon. Tai annetaan perheelle joululahjaksi ulkopuolista siivousapua. Ei joulun kuulu olla kenellekään työleiri.
Adventtina on hyvä kuulostella myös omaa itseään. Kysyä: Mitä minulle juuri nyt kuuluu? Kuinka oikein voin? Mitä minä tältä joululta odotan ja tarvitsen?
Vasta kun on löytänyt sitä, mitä itse odottaa ja tarvitsee, voi kertoa siitä muille. Ehkä tänä jouluna voisikin antaa itselleen sellaisen lahjan, että kertoisi läheisilleen omista toiveistaan, kuten: ”Minä toivoisin, että voisimme valmistella joulua yhdessä.” ”Joulun pyhiltä toivon eniten, että saisin levätä tarpeeksi.” Tai: ”Tänä jouluna toivon, että keskittyisimme toisiimme enemmän kuin televisioon.”
Voimme kysyä syvempiä toiveita ja odotuksia myös toisiltamme: ”Mitä sinä joululta odotat ja toivot?” ”Mikä on sinulle joulussa tärkeää?” Kun keskitymme kuuntelemaan, miten koululainen haluaa pelata yhdessä perheensä kanssa monta tuntia, miten tärkeää piparien yhdessä leipominen (ja taikinan syöminen) on kuopukselle, miten kovasti äiti kaipaakaan aikaa olla isän kainalossa ja miten tärkeänä isä pitää pitkää ja rauhallista yhteistä joulusaunaa, voimme antaa toisillemme toisenlaisen joululahjan: osoituksen, että toistemme toiveet ovat meille muille tärkeitä. Sehän on rakkauden osoitus. On surullista, jos joulu on jollekin suunnaton pettymys.
Sillä on myös niitä toiveita, joita ei osata tai uskalleta sanoa ääneen. Lapsi ei ehkä osaa edes sanoittaa sitä erittäin oikeutettua toivettaan, että tänä jouluna äiti ja isä olisivat selvin päin. Että kukaan ei alkaisi rähjätä. Että kenenkään ei tarvitsisi pelätä. Että edes pieni osa joululaulujen tunnelmasta voisi olla meilläkin totta.
Kuva ensimmäisestä joulusta on minulle tärkeä: Talli. Seimessä vastasyntynyt vauva. Vauvan lähellä hyvin nuori au-äiti. Vierellä Joosef, hämmentynyt mies. Jukuripäisiä härkiä, laumaeläimiä lampaita, tyhminä pidettyjä aaseja, motkottavia kanoja. Ja paimenia, työelämän kovuuden hyvin tuntevia miehiä. He ja ne kaikki saivat tulla seimen äärelle. Ei tarvinnut ensin muuttua kelvatakseen. Ei tarvittu koristeita eikä hienoja rituaaleja. Sai pysähtyä, rauhoittua. Ihmetellä joulun ihmettä. Sai vain tulla, ja olla.
Kyllä mekin saamme.

 

Heli Pruuki
Perheneuvoja

Joulukuu 2008