Tulla isäksi ja äidiksi

Tulla isäksi ja äidiksi

 

Vanhemmuus on elinikäinen kasvuhaaste. Vanhemmaksi ei synnytä. Vanhemmuuteen kasvaminen on sidoksissa omiin kokemuksiin vanhemmista ja se on sidoksissa vahvasti myös sukupuoleen, ainakin alkuvaiheessa. Karrikoiden voisi kärjistää, että odotusvaiheessa isä saattaa kokea jääneensä sivuosaan. Äiti taas voi tuntea olevansa pääosassa kantaessaan lasta yhdeksän kuukautta joka askeleella ja joka solulla. Hänelle kokemus on sekä psyykkinen että vahvasti myös fyysinen. Todellisuudessa moni isä on herkistynyt vauvan liikehdinnälle äidin kohdussa ja voi jopa todeta, että nyt lapsi on levoton.

Lapsi haastaa joka hetki kasvuun ja itsetutkisteluun vanhempiaan. Valitettavasti joskus tilanteet ajautuvat siihen, että isä ja äiti alkavat tuijotella toistensa puutteita ja laiminlyöntejä lasta kohtaan.

Äitien kohdalla tämä ilmenee usein niin, että he moittivat isien kiinnostuksen puutetta pientä kohtaan. ”Ei se osaa edes vaihtaa vaippoja”, tulee monesta suusta. Jotkut äidit kantavat syvää huolta siitä, etteivät isät pidä sylissä lapsiaan tai he eivät leiki näiden kanssa. Erityisen pulmallista näyttää olevan joillekin isille tyttöjen kanssa puuhaaminen. Äidit puolestaan voivat olla marttyyreitä omasta roolistaan. Jotkut sanovat suoraan, että minulla on tässä monta lasta huollettavana. Tunnen olevani perheen ainoa aikuinen ja lasten leikkeihinkin pitäisi vielä ehtiä.

Uudessa tilanteessa on saattanut käydä niin, että äiti on vastuunotossaan mennyt niin pitkälle, ettei isä oikein tahdo löytää roolia. Joku äiti on oikeasti tuntenut niin suurta vastuuta, että on ”kaapannut” lapset itselleen. Tällaisessa tilanteessa puhuminen puolison tai asiantuntijoiden kanssa voisi avata uusia näkökulmia arjen pyörittämiseen. Jos äiti luottaa lapsen isään, luottaa isäkin itseensä isänä, jolloin lapsikin voi olla turvallisesti sekä isän että äidin hoidossa.

 

Hanna-Liisa Konttinen