Vanhemmuutta ei ole

VANHEMMUUTTA EI OLE
– ON VAIN ISYYTTÄ JA ÄITIYTTÄ.

 

Eräässä ryhmässä aikuinen nainen, Katja, esitteli itselleen rakasta valokuvaansa. Kuva oli ajan patinoima mustavalkoinen kuva hänen isästään. Isä kuoli, kun Katja oli kolmevuotias. Isästä ei ollut juuri muita kuvia, joten kastekuvasta omaiset teettivät osasuurennoksen muistopöydälle. Nyt, vuosia myöhemmin, Katja esitteli isänsä kuvaa kuin kalleinta aarrettaan. Kuulemani perusteella isä oli ollut Katjalle erittäin rakas ja läheinen halki hänen elämänsä. Valokuvien, muistojen sekä äidin ja muiden läheisten kertomusten avulla isä oli ollut vahvasti läsnä, vaikka hän oli menettänyt isänsä jo varhain. Myöhemmin Katjan elämään oli tullut muitakin merkittäviä miehiä, mutta isällä oli erityinen paikka hänen sydämessään. (Tähän lyhyeen kertomukseen kysyin asianomaiselta luvan, nimi muutettu.)

 

Nykyään vanhemmuudesta puhutaan ja kirjoitetaan melko paljon ja vanhemmuuden roolikartat ovat tulleet useille tutuiksi. Niiden avulla on hyödyllistä pohdiskella omaa vanhemmuuttaan lapsen eri kehitysvaiheissa. Lapsi tarvitsee elämän opettajaa, rakkauden antajaa, huoltajaa, rajojen asettajaa ja ihmissuhdeosaajaa. Toki. Joskus vanhemmuudesta kuulee kuitenkin puhuttavan ikään kuin se olisi jotakin sukupuolineutraalia huoltajuuspuuroa, joka sitten kanavoituu joko isän, äidin tai jonkun muun aikuisen välityksellä lapselle ja että olisi melko sama, mitä reittiä pitkin se kanavoituu. Pääasia, että lapsi saa riittävän annoksen vanhemmuutta päivässä.

 

Jos isän työpäivät venyvät tai kotiinpaluu kapakan kautta kestää pitkään, kotona ei ole tuolloin isää. Vaikka äiti hoitaisi vanhemmuuden virkaa mallikkaasti ja rakkaudella, lapsen kokemuksena isä on poissa. Vanhemmuudesta puuttuu puolet. Ja aivan vastaavasti, jos äiti syystä tai toisesta on pois lapsen elämästä, lapselta puuttuu silloin äiti, vaikka lähellä olisikin muita merkittäviä ja läheisiä ihmisiä. Isyyttä tai äitiyttä ei voi delegoida toiselle.

 

Aivan samoin kuin sisäfileepihvi lautasella kokee niskassaan haarukan kapeat piikit ja veitsen viiltävän terän, vaan ei aterimia sinänsä, lapsi voi kokea isän sylin tai äidin halauksen, mutta ei vanhemmuuden syleilyä. Lapsen kokemuksena vanhemmuutta ei ole, on vain isä ja äiti.

 

Timo Poikolainen
Perheneuvoja