Yli- ja alivastuullisuus

Parisuhteessa näyttää usein käyvän niin, että perhe-elämän käytäntöihin on ajauduttu erilaisten mielikuvien kautta. Esimerkiksi hyvä vaimo vastaa kodista ja lastenkasvatuksesta ja mies taas joistain toisista asioista, esimerkiksi pihasta ja autosta. Toinen puolisoista on saattanut joskus tarjota apuaan esimerkiksi lasten kasvatusongelmissa tai siivouksessa ja ehkä saanut palautteena, että tekee asian ”väärin”. ”Väärin tekeminen” on usein sitä, että toinen tekee erilailla kuin toinen olisi tehnyt. Tällöin toinen puoliso helposti jättää vastuun ”oikein tekevälle” ja vetäytyy itse alivastuullisuuteen.
Työelämän vaatimukset ja omasta mukavuudestaan huolehtiminen voivat kärjistää tilanne kodissa. Lisäksi jompikumpi puolisoista voi käyttää valtaa tai syyllistämistä tai töiden vertailua, jotta hänen itsensä ei tarvitsisi ottaa vastuuta eikä muuttua. Tilanteet usein liittyvät kotitöihin ja lasten kasvatukseen sekä näiden sovittamiseen työelämän vaatimuksiin ja omaan jaksamiseen. Puhumattomuus, toisen miellyttäminen luopumalla omista tarpeistaan sekä jatkuva nieleminen vain etäännyttävät puolisoita toisistaan.
Molempien yhtäläiseen vastuulliseen ja voimien mukaan jaettuun työnjakoon ei ole muuta keinoa kuin puhuminen ja sopiminen. Tämä edellyttää usein muutosta, joka ei ole aina helppoa. Arjen vaatimukset molemmille puolisoille voivat olla hyvinkin suuret. Eri elämäntilanteissa erilaiset asiat painottuvat ja kaikkea ei voi saada. Toinen toisensa kuunteleminen ja toisen asemaan asettuminen auttavat ymmärtämään puolisoa.
Parhaimmillaan arjen vastuista on sovittu yhdessä. Puolisot jopa antavat myönteistä palautetta toisilleen arkirutiineihin liittyvistä töistä liittyvät ne sitten lasten kasvatukseen, pyykinpesuun tai vaikka auton huoltoon.
Vastuun ottaminen merkitsee muutosta elämässä ja vie ihmisenä kasvamiseen, aikuistumiseen. Kieltäytyminen vastuusta ja muutoksesta on taantumista. Tarina Peter Panista kertoo juuri tästä. Kun kaikki kadonneet pienet pojat lähtivät Mikä-Mikä-Mikä-maasta oikeaan elämään, kouluun ja kasvamaan miehiksi, Peter Pan totesi: ”Ei, kukaan ei ota minua kiinni ja tee minusta miestä.”. Niin Peter jäi ikiajoiksi Mikä-Mikä-Mikä-maahan intiaanien ja merirosvojen joukkoon kaipaamaan äitiä.
Jouko Vesala
P.S. Kiitokset Tiirismaan lukion oppilaille upeasta Peter Pan –musikaalista!!